TE-toimiston työvoimapoliittiset lausunnot
Apulaisoikeuskansleri kiinnitti TE-toimiston huomiota asian asianmukaista käsittelyä ja palvelun asianmukaisuutta sekä asianosaisen kuulemista koskevien hallintolain säännösten noudattamiseen. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti toimiston huomiota myös hallintolaissa säädetyn hyvän hallinnon ja oikeusturvan toteuttamisen ja edistämisen sekä asian käsittelyn ja palvelun asianmukaisuuden vaatimuksiin työvoimapoliittisia lausuntoja annettaessa ja niitä perusteltaessa.
Kantelija oli arvostellut TE-toimiston hänelle kesäkuun 2020 loppupuolella antamaa työvoimapoliittista lausuntoa. Kantelija oli jo tätä ennen kesäkuun alkupuolella saanut työvoimapoliittisen lausunnon, jossa kantelijan oli todettu eronneen työstään 25.5.2020 ilman pätevää syytä. Kantelija oli kyseisen lausunnon jälkeen lähettänyt TE-toimistoon sähköpostin sekä erilaisia selvityksiä siitä, että aiempi työsuhde oli päättynyt vasta 8.6.2020.
Apulaisoikeuskansleri totesi, että TE-toimisto oli kantelijan sille toimittamista lisätiedoista ja selvityksistä huolimatta antanut kesäkuun 2020 loppupuolella uuden työvoimapoliittisen lausunnon, joka oli sisältänyt virheellisen tiedon kantelijan työsuhteen päättymispäivästä. Lausunnossa ei ollut arvioitu tai otettu kantaa kantelijan esittämään selvitykseen eikä muutoinkaan perusteltu sitä, mihin tieto työsuhteen päättymispäivästä perustuu. TE-toimisto ei ollut myöskään kuullut kantelijaa hänelle heinäkuussa 2020 annetuista työvoimapoliittisista lausunnoista, vaan oli kuullut häntä vasta lokakuussa 2020 apulaisoikeuskanslerin toimistolle kantelun tutkimiseksi tekemän selvityspyynnön jälkeen. Myös TE-toimiston kantelijalle antamien työvoimapoliittisten lausuntojen perusteluissa oli ollut puutteita.
Apulaisoikeuskansleri viittasi aiempaan työvoimapoliittisia lausuntoja koskevaan ratkaisukäytäntöönsä (OKV/663/1/2019, 31.3.2020 (pdf) ja OKV/93/1/2019, 13.2.2020 (pdf)), joissa hän on muun ohessa todennut, että työnhakijaa on kuultava hallintolain mukaisesti ennen työvoimapoliittisen lausunnon antamista. Myös hallintolain esitöissä on tuotu esille asianosaisen kuulluksi tulemisen oikeus oikeusturvaa edistävänä periaatteena. Ratkaisukäytännössä on myös korostettu työvoimapoliittisten lausuntojen periaatteellista merkitystä työnhakijalle. TE-toimiston antama työvoimapoliittinen lausunto sitoo työttömyysetuuden maksajaa. Lausunto on eräänlainen työttömyysetuutta koskevaa päätöstä edeltävä sitova kannanotto, joka tosiasiallisesti sisältää ratkaisun työnhakijan oikeudesta työttömyysetuuteen ja jolla on välittömästi häneen ulottuvia tuntuvia vaikutuksia. Vaikka lausuntoon ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla, se voi tulla muutoksenhakuelimen arvioitavaksi, kun Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan päätökseen työttömyysetuudesta haetaan muutosta.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan työvoimapoliittisella lausunnolla on edellä kuvatuin tavoin keskeinen vaikutus asianosaisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Hallintolain esitöissä on korostettu oikeusturvan takeina sitä, että asianosaisella on tosiasiallinen mahdollisuus valvoa oikeuksiaan ja etujaan. Vaikka työvoimapoliittinen lausunto ei olekaan hallintolaissa tarkoitettu päätös, apulaisoikeuskansleri katsoi, että hallintolaissa säädetyt hyvän hallinnon ja oikeusturvan toteuttamista ja edistämistä sekä asian käsittelyn ja palvelun asianmukaisuutta koskevat periaatteet velvoittavat viranomaista kaikissa asian käsittelyvaiheissa huolellisuuteen ja näin ollen myös siihen, että työvoimapoliittinen lausunto on sisällöltään oikea ja asianmukaisesti perusteltu.
Edellä esitetyn vuoksi ja asianosaisen oikeusturvaa koskevat näkökohdat huomioon ottaen voitiin apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan edellyttää, että työvoimapoliittiset lausunnot ovat riittävästi perusteltuja. Siihen, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, on saatavissa johtoa hallintolain 45 §:n 1 momentissa asetetuista perustelujen vähimmäisvaatimuksista sekä hallinnon sisäisestä ohjauksesta (työ- ja elinkeinoministeriön ohje (TEM/2414/03.01.04/2018) ja TE-toimistoille annettu työttömyysturvalain soveltamisen menettelytapaohje).
TE-toimisto oli edellä kerrotuin tavoin menetellessään laiminlyönyt hallintolaissa säädetyt velvoitteensa kuulla asianosaista ja käsitellä hänen asiansa huolellisesti. Toimisto oli myös laiminlyönyt perustella antamansa työvoimapoliittiset lausunnot riittävästi ja asianmukaisesti.