Ulkoasiainhallinnon edustustojen ns. paikalta palkattujen asema

Oikeuskanslerinvirastoon saapui kanteluita, joissa oli kysymys Suomen edustustoissa työskentelevien ns. paikalta palkattujen asemasta. Kantelut eivät johtaneet toimenpiteisiin, mutta ne antoivat kuitenkin viitteitä siitä, että paikalta palkattuja, joilla tarkoitetaan edustustoihin työsuhteessa olevia henkilöitä, koskevat säännökset ja ohjeet eivät mahdollisesti ole riittäviä paikalta palkattujen oikeusturvan näkökulmasta.

Saadun selvityksen perusteella edustustoissa työskentelee lähetettyyn henkilöstöön kuuluvia virkasuhteessa UM:öön olevia ja lähetettyyn henkilöstöön kuuluvia työsuhteessa UM:öön olevia henkilöitä sekä edustustoon työsuhteessa olevia henkilöitä, joiden asemasta nyt on kysymys.

Wienin diplomaattisia ja konsulisuhteita koskevat yleissopimukset (SopS 4/1970 ja 50/1980) turvaavat lähetetylle henkilöstölle erityisaseman asemamaassa. Sopimusten kansainvälisoikeudellisten periaatteiden pohjalta asemamaan lainsäädännöissä sekä valtioiden välisissä sosiaaliturvaa ja verotusta koskevissa sopimuksissa edustustojen lähetetty henkilöstö on vapautettu myös asemamaan virka- ja työsuhteita, sosiaaliturvaa ja verotusta koskevasta lainsäädännöstä. Lähetetyn henkilöstön palvelussuhteissa voidaan soveltaa yksinomaan Suomen lainsäädäntöä ja sovellettavaksi kulloinkin tulevia suomalaisia valtion virka- ja työehtosopimuksia.

Muu kuin lähetetty henkilöstö on lähtökohtaisesti asemamaan oikeudenkäytön piirissä kuten muutkin asemamaassa asuvat henkilöt. Tämän henkilöstöryhmän palvelussuhdeoikeudellinen asema määräytyy yleisten työoikeudellisten ja muiden siviilioikeudellisten säännösten mukaan. Suomen työsopimuslain mukaan kansainvälisluonteisiin työsopimuksiin sovellettava laki määräytyy Roomassa 19.6.1980 tehdyn sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa laki koskevan yleissopimuksen (jäljempänä Rooman sopimus) mukaisesti. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) No 593/2008 (jäljempänä Rooma I asetus) tulee sovellettavaksi 17.12.2009. Rooman sopimuksen ja Rooma I asetuksen lähtökohtana on sopimuspuolten oikeus sopia sovellettavasta laista, mutta ne velvoittavat työntekijän suojaksi viime kädessä noudattamaan sen valtion pakottavaa lainsäädäntöä, jota lakiviittauksen puuttuessa yleissopimuksen tai asetuksen mukaan työsopimuksen olisi sovellettava.

Paikalta palkattujen oikeusturvan osalta oikeuskansleri katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin tavoin, että käytettävissä olevan aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että käytännössä edustustoon työsuhteeseen rekrytoitavan on olemassa olevan ohjeistuksen ja sääntelyn pohjalta vaikea päätellä, onko jokin tuomioistuin toimivaltainen ylipäänsä käsittelemään mahdollista työsuhderiitaa ja jos on, minkä valtion tuomioistuin tulee kysymykseen. Vaikka viime kädessä tuomioistuimet itse ratkaisevat sen, ovatko ne toimivaltaisia tutkimaan kanteen, rekrytoitaville olisi kuitenkin syytä selvittää käytettävissä oleviin oikeussuojakeinoihin kulloisessakin edustustossa liittyvät kysymykset konkreettisesti jo ennen työsuhteen alkamista siten, että rekrytoitava saa tiedon omaan tilanteeseensa UM:n/edustuston käsityksen mukaan soveltuvista oikeussuojakeinoista.

Oikeuskansleri totesi myös, että käytännössä olemassa olevan sääntelyn pohjalta työsuhteeseen rekrytoitavan on vaikea selvittää, millaisia työehtoja kulloinkin tullaan soveltamaan.

Oikeuskansleri katsoi, että käytettävissä olevan aineiston perusteella paikalta palkatun henkilöstön ja tässä yhteydessä ylipäänsä edustuston henkilöstön asema ei vaikuta riittävän selkeältä varsinkaan sen suhteen, voivatko he kääntyä Suomen työsuojeluviranomaisen puoleen vai eivät. Voimassa olevan lainsäädännön puitteissa minkään aluehallintoviraston työsuojelualueen toimivaltaan kuuluvaksi ei ole osoitettu edustustoja. Saadun selvityksen perusteella oikeudellisesti mahdottomalta ei vaikuta, että työsuojeluviranomaisten valvontatoimivalta ulotettaisiin lainsäädännössä koskemaan myös edustustoja. Eri asia on, missä laajuudessa tällaista valvontaa voitaisiin edustustojen osalta toteuttaa.

Oikeuskansleri totesi edelleen, että paikalta palkattujen asema on käytettävissä olevan aineiston perusteella erittäin niukalti säännelty. Niukka sääntely mahdollistaa käytännössä edustustoille varsin laajan harkintavallan paikalta palkattujen aseman suhteen. Osin sääntelyn vähäisyyttä voidaan perustella sillä, että selvityksen mukaan sovellettavaksi tulee paikallinen pakottava työlainsäädäntö. Toisaalta voidaan selvityksen perusteella todeta, että paikalta palkattujen työsopimuksiin sovellettavan lainsäädännön osalta ilmeisesti jää monin osin sijaa sopimusvapaudelle, jonka käyttämistä ohjaa käytännössä tällä hetkellä vain UM:n normi 17/2009.

Oikeuskansleri saattoi ulkoasiainministeriön tietoon esittämänsä ratkaisusta tarkemmin ilmenevät kannanotot. Oikeuskansleri esitti UM:n harkittavaksi, että se selvittää tarkemmin yhteistyössä asianomaisten muiden ministeriöiden (esimerkiksi oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö) kanssa, onko em. kannanottojen valossa tarpeen tarkentaa ohjeistusta ja mahdollisesti paikalta palkattujen asemaa koskevaa sääntelyä.

Oikeuskansleri pyysi ulkoasiainministeriötä ilmoittamaan 31.8.2015 mennessä toimenpiteistään asiassa.