Hyppää sisältöön

Suppean henkilöturvallisuusselvityksen virheellisyys

Diaarinumero: OKV/866/1/2015
Antopäivä: 8.8.2016
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: poliisi
Toimenpide: käsitys

Poliisilaitoksen osastosihteeri oli vankilan vartijan määräaikaista virkasuhdetta hakenutta henkilöä koskeneeseen suppeaan turvallisuusselvitykseen kirjannut, että henkilö oli tuomittu kahdesta varkaudesta 20 päiväsakkoon. Tosiasiassa henkilö oli tuomittu mainittuun sakkorangaistukseen syyttäjän laatiman vaihtoehtoisen syytteen mukaisesti tuottamuksellisesta kätkemisrikoksesta. Osastosihteeri oli myös laiminlyönyt merkitä, ettei tuomio ollut vielä lainvoimainen. Osastosihteeri oli selvitystä tehdessään käyttänyt poliisin Patja-tietojärjestelmää ja puhelimitse hankkinut lisätietoja käräjäoikeudelta. Hänen kertomansa mukaan käräjäoikeudesta ei ollut kerrottu hänelle, että henkilö oli tuomittu vaihtoehtoisen syytteen mukaan eikä sitä, ettei tuomio ollut vielä lainvoimainen.

Kanteluratkaisussaan apulaisoikeuskansleri totesi, että kun lakiin perustuvan turvallisuusmenettelyn tarkoituksena on suojata keskeisiä yhteiskunnan etuja varmistamalla turvallisuusselvityksen kohteena olevien henkilöiden luotettavuus, lähtökohtana on oltava, että myös kaikki turvallisuusselvityksen laadinnassa käytettävät tiedot ovat kiistattoman oikeansisältöisiä ja että selvitystä varten hankittavien tietojen hankintamenettelyt takaavat tietojen luotettavuuden ja oikean sisällön. Turvallisuusselvityksellä voi olla sen kohteena olevan henkilön tulevaisuudelle jopa ratkaiseva merkitys. Virkavastuulla tapahtuvan perusmuotoisenkin ja suppean turvallisuusselvityksen laadinnassa on noudatettava korostunutta huolellisuutta. On myös voitava edellyttää, että turvallisuusselvitysasioita hoitavilla on riittävä koulutus ja täsmällinen työhönopastus tehtäviinsä.

Kantelun jälkeen turvallisuusselvitysten laatimismenettelyä oli poliisilaitoksessa muutettu ja parannettu siten, että tiedot hankitaan aina kirjallisesti ja selvitykset, joissa ilmoitetaan ns. merkityksellisiä tietoja antaa aina päällystöön kuuluva poliisimies. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen henkilöturvallisuusselvitysasioista vastaavien virkamiesten huomiota sellaisten toimien välttämättömyyteen, joilla turvallisuusselvityksen kohteen oikeusturvan takaava lainmukainen menettely kaikissa tapauksissa toteutuu.