Poliisin, syyttäjän ja tuomioistuimen menettely rikosasiassa

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti omana aloitteenaan tutkimassaan asiassa Lapin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajan huomiota esitutkintapäätöksen laatimista koskevan säännöksen lainmukaiseen soveltamiseen. Apulaisoikeuskansleri myös saattoi tutkinnanjohtajan ja Pohjois-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän tietoon esittämänsä näkökohdat asianomistajien pyytämän lisätutkinnan suorittamisesta. Lisäksi apulaisoikeuskansleri kiinnitti Lapin käräjäoikeuden käräjätuomarin vakavaa huomiota rikosasioiden käsittelyyn siten, että rikosten syyteoikeus ei pääse vanhentumaan.

Asianomistajat olivat pyytäneet liikenneonnettomuutta koskevan esitutkinnan loppulausunnossa suorittamaan lisätutkinnan rikoksesta epäillyn auton ajonopeuden tarkemmaksi selvittämiseksi. Poliisi oli kieltäytynyt suorittamasta pyydettyä lisätutkintaa keskusteltuaan asiasta syyttäjän kanssa. Tutkinnanjohtaja oli suullisesti ilmoittanut asianomistajille tästä kieltäytymisestä ja asiasta oli tehty merkintä esitutkintapöytäkirjan merkintälehdelle. 

Apulaisoikeuskanslerin mukaan esitutkintapöytäkirjan merkintälehdelle tehty kirjaus ei täyttänyt esitutkintalaissa esitutkintapäätökselle asetettuja vaatimuksia. Kirjallisen esitutkintapäätöksen laatiminen perusteluineen olisi ollut tärkeää niin asianosaisten oikeuksien kuin poliisin oman itsekontrollin näkökulmasta. Päätös tarkempine kirjallisine perusteluineen olisi ollut tärkeää myös poliisin menettelyn ulkoisen kontrolloitavuuden kannalta. 

Apulaisoikeuskansleri toi lisäksi esille asianomistajien pyytämän lisätutkinnan suorittamisen puolesta puhuneita näkökohtia. Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä mainitun perusteella perustellumpaa olisi ollut ainakin tietyin osin suorittaa lisätutkinta vastaajan kuljettaman auton ajonopeuden tarkemmaksi selvittämiseksi. Asianomistajat olivat sittemmin teettäneet ajonopeudesta rekonstruktion, jolla oli ollut oikeudellista merkitystä, koska syyttäjä oli siihen oikeudenkäynnissä vedonnut ja käräjäoikeus oli todennut rekonstruktion olleen tarpeellinen asian selvittämiseksi.

Syyttäjä vaati haastehakemuksessaan vastaajalle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta ja kahdesta kuolemantuottamuksesta. Asiaa käsitellyt käräjätuomari antoi haasteen noin neljä kuukautta asian vireille tulon jälkeen ja muutamia päiviä ennen kuin syyteoikeus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta vanhentui. Käräjätuomari ei lainkaan kiinnittänyt huomioita rikosten vanhentumisaikaan ja haaste annettiin tiedoksi vastaajalle vastaanottotodistuksella vasta viimeksi mainittujen rikosten syyteoikeuden vanhennuttua. 

Apulaisoikeuskanslerin mukaan käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa haasteen laissa tarkoitetulla tavalla viipymättä ja niin ajoissa, että rikosten syyteoikeus käräjäoikeuden menettelystä aiheutuvasta syystä ei pääse vanhentumaan. Selvää oli, että haasteen tiedoksiannolle ennen syyteoikeuden vanhentumista tapauksessa jäänyttä muutaman päivän aikaa ei voitu pitää riittävänä. Asiassa ei myöskään käynyt ilmi mitään esteitä sille, etteikö tuomari olisi voinut antaa haastetta huomattavasti aiemmin.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan käräjätuomarin menettelyn virheellisyyttä oli lähtökohtaisesti pidettävä vakavana. Se, että haasteen antamiseen liittyvän aiheettomana pidettävän viipymisen vuoksi haastetta ei kyetä antamaan tiedoksi vastaajalle ennen syyteoikeuden vanhentumista ja tämän myötä rikosasiaa ei näiltä osin voida käsitellä lain tarkoittamalla tavalla, on omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen.