Oikeuskanslerin syyteharkinta käräjätuomarin menettelystä

Syyte kahdesta virkarikoksesta ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta

Käräjäoikeus oli kahdessa tapauksessa käsitellyt tutkintavangin vapaaksi päästämistä koskevaa asiaa, jonka käsittelyssä tutkintavanki itse ei ollut läsnä. Käräjäoikeus oli molemmissa tapauksissa määrännyt tutkintavangin päästettäväksi vapaaksi. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ollut heti ilmoittanut vapauttamispäätöksistä tutkintavangin säilyttäneelle vankilalle, vaan vasta myöhemmin ulkopuolisen tahon otettua käräjäoikeuteen yhteyttä. Mainitut asiat käsitellyt käräjätuomari ei esitutkinnassa kuultuna kiistänyt kerrottujen tapahtumatietojen oikeellisuutta.

Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että kyseinen käräjätuomari oli viime kädessä vastuussa mainitusta. Koska käräjätuomari oli molemmissa tapauksissa laiminlyönyt ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tutkintavangin säilyttänyt vankila sai tiedon vapauttamispäätöksestä, oli käräjätuomari rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Päätöksessään mainitun perusteella oikeuskansleri arvioi, että käräjätuomarin epäiltyjä laiminlyöntejä oli arvioitava kahtena erillisenä tekona. Asiassa oli vielä arvioitava, ylittivätkö käräjätuomarin epäillyt teot tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa tunnusmerkistössä säädetyn vähäisyyskynnyksen.

Olennaista oikeuskanslerin mukaan oli, että henkilökohtainen vapaus on eräs keskeisistä perusoikeuksista ja vapaudenriiston ja siihen liittyvien toimintarajoitusten tulee olla laillisia kaiken aikaa. Käräjätuomari oli käsillä olevat asiat ratkaisseena tuomarina hoitanut vastuullista tuomarin tehtävää, jossa hän oli käyttänyt merkittävää, välittömästi henkilöihin kohdistuvaa julkista valtaa. Oikeuskansleri totesi, että oikeusturvasyistä tuomarilta on tällaisessa tilanteessa vaadittava erityistä huolellisuutta. Kysymys ei ollut pelkästään sellaisista menettelytapakysymyksistä, joilla ei olisi viranhoidon tai yksityisten etujen kannalta mainittavaa merkitystä.

Ensimmäisessä tapauksessa henkilö oli käräjätuomarin laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi kuukautta. Kyseinen henkilö oli tosin samanaikaisesti vankeusvanki, mutta hänen yhteydenpitomahdollisuuksiaan oli rajoitettu vangitsemispäätöksessä mainituin tavoin. Toisessa tapauksessa henkilö oli käräjätuomarin laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi viikkoa, vaikka hänen vapautensa ei tuona aikana olisi lainkaan saanut olla riistettynä.

Oikeuskansleri totesi, että käräjätuomarin epäiltyjä tekoja ei voitu pitää tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäisinä.

Käräjätuomaria kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä myös sen johdosta, että kerrotussa tapauksessa, jossa perusteeton vapaudenmenetys oli kestänyt yli kaksi viikkoa, käräjätuomari olisi syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon. Käräjätuomari kiisti syyllistyneensä tähän rikokseen. Käräjätuomarin näkemyksen mukaan kysymyksessä oli ollut teknisessä työssä tapahtunut virhe.

Oikeuskansleri totesi, että käräjätuomari oli huolimattomuudesta aiheuttanut kyseisen vapaudenmenetyksen. Ottaen erityisesti huomioon tämän perusteettoman vapaudenmenetyksen varsin pitkän keston oikeuskanslerin mielestä selvää oli, että käräjätuomarin epäiltyä tekoa ei myöskään voitu pitää tuottamuksellista vapaudenriistoa koskevan säännöksen tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

Asiassa oli näin ollen todennäköisiä syitä sen tueksi, että käräjätuomari oli teoillaan syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon ja kahteen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Oikeuskansleri pyysi valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi käräjätuomaria vastaan.

Käräjätuomarin kielenkäyttö istunnossa

Kyseistä käräjätuomaria kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä lisäksi sen johdosta, että toisessa edellä kerrotuista asioista tutkintavanki oli esitutkinnassa asianomistajana kuultuna väittänyt käräjätuomarin kielenkäytön olleen vangitsemisistunnossa epäasiallista häntä kohtaan. Oikeuskanslerin mukaan esitutkinnan perusteella voitiin päätellä, että käräjätuomari oli jotakin asianomistajan ymmärryksen puutteeseen viittaavaa sävyltään arveluttavaa sanamuotoa käyttäen paheksunut istunnossa sitä, että asianomistaja ei kehotuksesta huolimatta ollut hiljaa.

Oikeuskanslerin päätöksessä mainitun perusteella asiassa ei ollut näyttöä siitä, että käräjätuomari olisi menetellyt tahallisesti, joten kunnianloukkausta koskeva tunnusmerkistö ei täyttynyt. Oikeuskansleri toi kuitenkin esille, että valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen tulee käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lainkohta asettaa virkatehtävissä vaatimuksia myös kielenkäytölle, jonka tulee ilmentää virkamieheltä edellytettyä asiallista käyttäytymistä.

Ottaen huomioon käräjätuomarin menettelyn sekä asiaa koskeneet yleiset näkökohdat, oikeuskansleri katsoi käräjätuomarin menetelleen valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Ottaen erityisesti huomioon ne todistajien kertoman mukaiset olosuhteet millaisessa tilanteessa ja asiayhteydessä käräjätuomarin menettelyssä oli kyse, oikeuskansleri katsoi joka tapauksessa, että teko olisi tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäinen. Käräjätuomarin epäilty teko ei näin ollen täyttänyt kyseisen virkarikoksen tai muunkaan virkarikoksen tunnusmerkistöä. Käräjätuomari oli kuitenkin oikeuskanslerin mainitsemilla perusteilla menetellyt valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Oikeuskansleri saattoi tämän käsityksensä käräjätuomarin tietoon.