Ministeriön menettely Kreikka-vakuusasiakirjojen julkisuutta koskevassa asiassa

Kanteluissa arvosteltiin valtiovarainministeriötä siitä, että se ”ei ole julkistanut kaikkia Kreikka-vakuuksiin liittyviä asiakirjoja” korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Lisäksi kanteluissa kysyttiin, onko ministeriö tilannut vakuusasiakirjojen julkisuutta koskevassa asiassa asianajotoimistoilta palveluita, jotka sen lain mukaan olisi pitänyt pystyä hoitamaan omien virkamiesten asiantuntemuksella.

Oikeuskansleri kiinnitti valtiovarainministeriön huomiota siihen, että sen olisi tullut valita julkisuutta paremmin toteuttava toimintatapa ja antaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen jälkeen välittömästi yhden sopimuskokonaisuuden sijasta valittajille tieto kaikista siltä pyydetyistä vakuusasiakirjoista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä edellytetyllä tavalla. Lisäksi olisi ollut perusteita antaa tieto asiakirjoista valittajatahojen lisäksi myös niille, jotka olivat asiakirjoja ministeriöltä aiemmassa vaiheessa pyytäneet.

Oikeuskansleri totesi, että päätöksen valmisteluvaiheista saatu tieto valtiovarainministeriölle esitetyistä näkemyksistä, joiden mukaan päätösluonnoksessa ehdotettu vaikuttaisi johtavan sääntelyä laajempaan salassapitoon, antaa ministeriön arvioinnin lopputulos huomioon ottaen aihetta kiinnittää ministeriön huomiota perusoikeusmyönteisen tulkintaperiaatteen merkitykseen julkisuuslain soveltamisessa. Viranomaisen on käytettävä sille kuuluvaa harkintavaltaansa julkisuusmyönteisesti.

Oikeuskansleri totesi, että asianajotoimistojen palveluiden käyttämisestä ministeriöissä ei ole olemassa säännöksiä eikä ohjeistusta. Lainsäädännön perusteella ei siten ole suoranaista estettä sille, että ministeriö hankkii oikeudellisia asiantuntijaneuvoja tai -palveluita asianajotoimistoilta. Asiakirjajulkisuudesta päättämisessä on kuitenkin kyse viranomaisen ratkaisutoiminnasta ja viranomaisen on itsenäisesti arvioitava, missä määrin ja miltä osin se voi käyttää asianajotoimistoa ja sen arvioita päätöksentekonsa tukena. Julkisuuslain tunteminen ja julkisuusperiaatteen noudattaminen kuuluvat virkamiehen virkavelvollisuuksiin ja ministeriöiden on huolehdittava siitä, että ministeriöissä on riittävää julkisuuslain tuntemusta. Julkisuuslain soveltamisessa ei ministeriötasolla pitäisi pääsääntöisesti olla tarvetta asianajopalveluiden käyttämiseen.

Oikeuskansleri totesi, että selvitysaineiston perusteella ei voida osoittaa, että ministeriö ei olisi itse tehnyt vakuusasiakirjojen julkisuuden arvioimista koskevaa ratkaisua. Päätöksentekoon johtanut menettely kuitenkin on kritiikille altis, koska selvitysaineiston perusteella syntyy sellainen kuva, että asianajotoimisto ei ole pelkästään antanut ministeriölle juridista konsultaatioapua vaan osallistunut konkreettisesti päätöksen muokkaamiseen ja päätöksen perustelujen kirjoittamiseen.

Koska kysymys asianajopalveluiden ostamisesta suomalaiselta asianajotoimistolta liittyy valtion varojen käytön perusteltavuuteen, oikeuskansleri lähetti päätöksensä valtiontalouden tarkastusvirastolle tiedoksi ja harkittavaksi, antaako asianajotoimiston oikeudellisiin palveluihin turvautuminen tämänkaltaisissa tilanteissa tarkastusvirastolle aiheen harkita joihinkin toimenpiteisiin ryhtymistä.