Esitutkintapäätöksen perusteleminen
Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisarion tietoon näkemyksensä esitutkintapäätöksen riittävästä perustelemisesta.
Kantelija oli tehnyt rikosilmoituksen, jonka mukaan julkisuuteen oli kerrottu hänen yksityiselämänsä piiriin kuuluvia tietoja. Rikoskomisario oli päättänyt, että esitutkintaa ei toimiteta. Päätöksen perustelujen mukaan kunnianloukkauksen edellyttämä tahallisuus ei täyttynyt, koska tiedot kertonut henkilö oli uskonut niiden pitävän paikkaansa.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että tutkinnanjohtajan olisi tullut päätöksessään perustella myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskeva oikeudellinen päättelynsä. Esitutkinnan toimittamistarvetta arvioitaessa esitutkintaviranomainen ei ole sidottu ilmoituksen tekijän esittämään rikosnimikkeeseen, vaan sen on otettava huomioon muutkin kyseeseen tulevat rikostunnusmerkistöt. Poliisilaitos ilmoitti, että asiassa oli apulaisoikeuskanslerin sijaisen selvityspyynnön jälkeen käynnistetty esitutkinta.