Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutetun viestinnässä tulisi erottaa valtuutetun eri tehtävät toisistaan

Diaarinumero: OKV/1084/1/2017
Antopäivä: 26.4.2018
Ratkaisija: apulaisoikeuskanslerin sijainen
Kohde: muu oikeusministeriön hallinnonala
Toimenpide: käsitys

Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi yhdenvertaisuusvaltuutetun tietoon tämän tehtävien ja toimivallan sääntelyyn liittyvät näkemyksensä, vaikka valtuutettu onkin toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton.

Kantelussa arvosteltiin yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston 2.5.2017 julkaisemaa tiedotetta, joka oli otsikoitu ”Yhdenvertaisuusvaltuutettu toivoo kirkon etsivän keinoa mahdollistaa nais- ja miesparien vihkiminen – kirkolla velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta”. Kantelussa arvosteltiin sitä, että yhdenvertaisuusvaltuutettu otti kantaa evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa käsiteltävään aloitteeseen mies- ja naisparien vihkimiseksi, vaikka kirkollisen vihkimisen ehdoista päättää kirkko itse.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että tiedote oli sisällöllisesti moniaineksinen. Siinä käsiteltiin samalla kertaa kirkon toimintaa sekä yleisesti että viranomaisena ja työnantajana. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen näkemyksen mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun viestinnässä tulisi erottaa selvästi toisistaan 1) aloitteiden tekeminen ja neuvojen ja lausuntojen antaminen yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja syrjinnän ehkäisemiseksi yleisellä tasolla, 2) yleisten suositusten antaminen yhdenvertaisuuslain soveltamisalalla syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi sekä 3) perusteltujen kannanottojen antaminen yksittäistapauksissa yhdenvertaisuuslain vastaisen menettelyn ehkäisemiseksi. Nyt käsiteltävänä olevassa tiedotteessa oli pyritty erottamaan toisistaan ”yhdenvertaisuuslain hengen vastaisuus” ja ”syrjintä juridisesti”, mutta erottelu jäi varsin vaikeasti hahmottuvaksi.

Yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän ehkäiseminen yleisellä tasolla on säädetty yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäväksi, ja tämä tehtävä ulottuu yhdenvertaisuuslain noudattamisen valvontatehtävää laajemmalle alueelle. Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi kuitenkin, että valtuutetun olisi syytä noudattaa varovaisuutta esittäessään yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämistarkoituksessa kannanottoja sellaisiin elämänalueisiin liittyen, jotka on yhdenvertaisuuslaissa nimenomaisesti rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle (yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluva toiminta sekä uskonnonharjoitus).