Vireillä olevan rakennusvalvonta-asian käsitteleminen kunnassa
Ainakin osin kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan kuuluvan värikuula-pelipuistoa koskevan valvonta-asian käsitteleminen oli aiheettomasti viivästynyt kunnassa. Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä todettiin, että viivästymisen taustalla on ollut epätietoisuutta siitä, mille kunnalliselle viranomaiselle pelipuiston toiminnan luvanvaraisuutta koskeva asia on varsinaisesti kuulunut. Päätöksessä todettiin muun ohessa, että kantelun vireilläolo oikeuskanslerinvirastossa ei ole oikeudellisesti hyväksyttävä peruste asian käsittelyn viivästymiseen kunnan viranomaisessa.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan, kun kantelukirjoituksessa tarkoitettua valvontamenettelyä koskevaa asiaa ei ole viranomaispäätöksellä ratkaistu, se on rakennusvalvonnassa vireillä. Asia tulee käsitellä ja tehdä siinä valituskelpoinen päätös. Apulaisoikeuskanslerin päätöksessä todettiin vielä, että kunnallisten viranomaisten välisten toimivaltakysymysten ohella oikeuskanslerin tehtäviin ja toimivaltaan ei kuulu ratkaista kantelussa kuvatun toiminnan mahdollisia lupatarpeita, vaan asiaratkaisun tekeminen kuuluu asianomaiselle kunnan viranomaiselle. Hallintotuomioistuin viime kädessä ratkaisee paitsi pääasian myös sen, kenellä on asiassa valitusoikeus.
Koska viivästys ei ollut vähäinen ja kunnan viranomaisten toimettomuutta kunnan viranomaisten välisissä mahdollisissa toimivaltakysymyksissä ja edelleen itse asian selvittämisessä voitiin pitää jo jonkinasteisena välinpitämättömyytenä, apulaisoikeuskansleri kiinnitti kunnan vakavaa huomiota kunnalliselta viranomaiselta edellytettävän hallintotoiminnan asianmukaisuuteen. Kunnan asianomaisen viranomaisen on ilmoitettava apulaisoikeuskanslerille 30.6.2016 mennessä toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä asiassa.
Kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on oikeuskanslerinvirastoon 27.6.2016 saapuneella ilmoituksella kertonut tehneensä asiaan liittyvän valituskelpoisen päätöksen.