Hyppää sisältöön

Viranomaisen kirjausten on oltava täsmällisiä

Diaarinumero: OKV/401/1/2016
Antopäivä: 5.2.2017
Ratkaisija: apulaisoikeuskanslerin sijainen
Kohde: kunnallishallinto
Toimenpide: käsitys

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti kaupungin sosiaali- ja terveystoimen huomiota velvollisuuteen käyttää selkeää ja täsmällistä kieltä. Selkeysvaatimus on korostunutta sosiaalihuollossa, jossa asiakkaiden voimavarat saattavat haastavissa elämäntilanteissa olla rajalliset.

Sosiaalityöntekijä oli kirjannut lastensuojelun asiakassuunnitelmiin perheen välttämättömäksi tukitarpeeksi muun muassa "maksuttoman päivähoidon". Lasten äiti oli kirjausten perusteella ollut siinä käsityksessä, että kaikki lasten päivähoitomaksut maksetaan hänen sairauslomansa aikana. Hän ei ollut hakenut muutosta asiassa myöhemmin tehtyihin päätöksiin, joiden mukaan päivähoitomaksut maksetaan vain tietyiltä kuukausilta.

Hyvä hallinto edellyttää viranomaisen kielenkäytöltä sellaista ilmaisutapaa, jonka perusteella asiakkaan voidaan olettaa yksiselitteisesti ymmärtävän asian sisällön. Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi, että kirjausten ilmaisutapa on voinut johtaa käsitykseen, että asia on ratkaistu. Kirjauksissa ei ilmaistu sitä, että kyseessä olivat vasta sosiaalityöntekijän näkemykset, joiden perusteella asiassa tehtäisiin myöhemmin valituskelpoinen päätös. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan kirjausten olisi tullut olla täsmällisempiä.