Hyppää sisältöön

Valitusasian pitkä käsittelyaika vakuutusoikeudessa

Diaarinumero: OKV/731/1/2014
Antopäivä: 24.10.2014
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: sosiaalihuolto ja -vakuutus erityistuomioistuin
Toimenpide: ei toimenpidettä käsitys

Kantelijan tekemä eläkkeensaajan asumistukea koskeva valitus oli tullut vakuutusoikeudessa vireille tammikuussa 2013. Kanteluasiaa oikeuskanslerinvirastossa ratkaistessa valitusasian käsittely oli vakuutusoikeudessa edelleen kesken.

Valituksen käsittelyaika ylitti jo tässä vaiheessa asian ollessa ratkaisematta selvästi vakuutusoikeuden keskimääräisen käsittelyajan. Viranomaisen ja tuomioistuimen tulee asiaa käsitellessään ja sen kiireellisyyttä arvioidessaan ottaa huomioon myös asian aikaisempi käsittely ja siihen kulunut aika. Vakuutusoikeudessa käsiteltävänä olleessa asiassa oli kyse muutoksenhausta Kansaneläkelaitoksen vuonna 2007 antamiin päätöksiin, ja asian kokonaiskäsittelyaika oli muodostunut poikkeuksellisen pitkäksi. Tässä tilanteessa vakuutusoikeuden olisi asian kokonaiskäsittelyaika huomioon ottaen pyrittävä käsittelemään valitus tavanomaista valitusasiaa nopeammassa aikataulussa. Valitusasian käsittelyaika vakuutusoikeudessa oli muodostunut asian laatu ja aikaisemmat käsittelyvaiheet huomioon ottaen kohtuuttomaksi. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti vakuutusoikeuden huomiota asioiden viivytyksettömään käsittelyyn.