Väestötietoviranomaisen päätöksentekovelvollisuus

Kantelija oli muuttanut sukunimensä isoisänsä isän sukunimeksi A. Samana vuonna kantelija avioitui B:n kanssa, ja puolisot ottivat yhteiseksi sukunimeksi A:n. Pari erosi ja B avioitui myöhemmin C:n kanssa, joka otti vihkimisen yhteydessä käyttöönsä puolisonsa B:n sukunimen A. Kantelija oli kirjoittanut C:n sukunimeä koskevassa asiassa maistraatille, joka ei ollut tutkinut asiaa.

Avioliittoon vihkimistä ja siinä yhteydessä otettavaa puolisoiden sukunimeä koskevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaisia säännöksiä vihkimisviranomaisen tutkimis- ja päätöksentekomenettelystä. Sääntelemättä on myös asianomaiseen sukunimeen mahdollista oikeudellista intressiä omaavan tahon mahdollisuus asettaa avioliittoon vihittävien yhteiseksi sukunimeksi ilmoittaman sukunimen lainmukaisuutta koskeva kysymys vihkimisen yhteydessä oikeudellisesti vaikuttavalla tavalla jonkin viranomaisen tutkittavaksi.

Puolison tai puolisoiden yhteisessä sukunimiasiassa ei tehdä vihkimisen yhteydessä hallintolain mukaista päätöstä, vaan vihkimisen toimittanut viranomainen ilmoittaa (tallentaa) tiedon väestörekisteriin. Asiavirheen korjaamista koskevat hallintolain 50 §:n säännökset eivät tule toimenpiteen osalta siten kyseeseen. Jos vihkimisen yhteydessä tehdyn toimenpiteen havaitaan sisältävän asiavirheen tai että se on ollut sisällöllisesti vastoin lain nimenomaista säännöstä, apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan jo yleiset oikeusturvaa koskevat hallinto-oikeudelliset perusperiaatteet ovat edellyttäneet, että asiavirhettä koskeva kysymys voidaan saattaa selvitettäväksi ja oikaistavaksi, mutta myös mahdollista oikeudellista virhettä koskeva kysymys selvitettäväksi ja asianmukaisella tavalla ratkaistavaksi.

Kun toimivaltaa sukunimen ottamista koskeneessa asiassa mahdollisesti tapahtuneen lainvastaisuuden jälkikäteiseen tutkimiseen ei vihkimisviranomaisella ole, apulaisoikeuskansleri totesi, että viranomainen, jolle asia kuuluu on väestörekisteriviranomainen. Väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettuun lakiin sekä jo sitä edeltäneeseen lainsäädäntöön ja niiden yksityiskohtaisiin perusteluihin sekä nimilakiin viitaten apulaisoikeuskansleri katsoi, että toimivalta kantelijan A–sukunimen ottamista koskevassa asiassa on maistraatilla.

Maistraatti oli elokuussa 2010 ottanut kantelijan asian käsiteltäväkseen ja siirtänyt hallintolain 8 §:n 2 momentin nojalla asian seurakunnan käsiteltäväksi, jossa vihkiminen oli toimitettu. Apulaisoikeuskansleri piti tätä menettelyä virheellisenä. Koska kantelijan asian selvittäminen oli Kirkkohallituksen lakimiehen helmikuussa 2011 maistraatille toimittaman sähköpostin perusteella siirretty takaisin maistraatille ja koska maistraatin päällikkö oli tämän jälkeen luvannut kantelijalle selvittävänsä asiaa eikä kantelija ollut saanut maistraatilta vastausta, apulaisoikeuskansleri katsoi kantelijan asian olevan maistraatissa edelleen vireillä. Asiaan jo kulunut huomattavan pitkä aika, käsiteltävän asian tietojen riittävyys ja erityisesti asiakkaalle kohtuuttomaksi käynyt tilanne huomioon ottaen apulaisoikeuskansleri edellytti, että maistraatti viimeistään nyt ottaa asian tutkittavakseen kantelijan alkuperäisen kirjoituksen perusteella ja antaa siinä kantelijalle hallintolain mukaisen perustellun päätöksen muutoksenhakuohjauksineen.

Näin lausuttuaan apulaisoikeuskansleri kiinnitti maistraatin vakavaa huomiota viranomaisessa asioivien asiakkaiden oikeuteen saada asiaansa viranomaisen ratkaisu sekä viranomaisten asiakaspalvelun asianmukaisuuteen. Lisäksi apulaisoikeuskansleri velvoitti maistraatin lähettämään asiassa tekemänsä hallintopäätöksen hänelle tiedoksi sekä lähetti Väestörekisterikeskukselle jäljennöksen päätöksestään asianmukaisia valvonnallisia toimenpiteitä varten.

Maistraatti ilmoitti antaneensa 16.11.2015 päätöksen väestötietojärjestelmässä olevan tiedon korjaamisesta. Päätöksellään maistraatti oli hylännyt kantelijan oikaisuvaatimuksen ja katsonut, että kantelijalla ei ollut ollut asiassa VTJL 75 §:n mukaista asianosaisasemaa. Maistraatti ei ollut käsitellyt kantelijan oikaisuvaatimusta hallintolain 50 §:n tarkoittamana asiavirheen korjauksena, koska virheen korjaamiseen ei ollut saatu C:n suostumusta.