Hyppää sisältöön

Tutkimustulosten toimittaminen potilaalle ja tallentaminen Kanta-palveluihin

Diaarinumero: OKV/1783/10/2020
Antopäivä: 25.11.2021
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: terveydenhuolto
Toimenpide: käsitys

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Tampereen kaupungin huomiota siihen, että asiakastietolain määrittelemät tiedot tallennetaan Kanta-palveluihin.

Kantelija arvosteli Tampereen kaupunkia siitä, ettei hänelle toimitettu tietoa unitutkimuksen tuloksista eikä niitä kirjattu Omakantaan.

Kanta-palveluihin on tullut tallentaa lähete- ja hoitopalautteet jo useamman vuoden ajan. Kun lähete- ja palauteasiakirjat tallennetaan Kanta-palveluihin, ne ovat kansalaisen nähtävissä Omakanta-palvelusta. Kantelija ja hoitava lääkäri eivät saaneet tietoa unitutkimuksen tuloksista, koska niitä ei ollut tallennettu Kanta-palveluihin. Kantelija oli saanut tiedon unitutkimuksen tuloksista vasta kanneltuaan oikeuskanslerille.

Kaupungin tietojärjestelmätoimittaja oli tulkinnut THL:n ohjeistusta virheellisesti, jonka vuoksi kaupungin tietojärjestelmän toimintamalleissa ja käytännöissä kaikki asiakastietolain määrittelemät tiedot eivät tallentuneet Kanta-palveluihin. Kaupunki on kuitenkin lopulta vastuussa siitä, että se noudattaa asiakastietolain ja vaiheistusasetuksen säännöksiä sekä hankkii käyttöönsä sellaiset tietojärjestelmät, jotka mahdollistavat asiakastietolain määrittämien tietojen tallentamisen Kanta-palveluihin. Kaupunki ilmoitti apulaisoikeuskanslerille yhdessä tietojärjestelmätoimittajan kanssa korjaavansa tietojärjestelmässä ilmenneen virheen.