Hyppää sisältöön

Toimeentulotukihakemuksen käsittelyn viivästyminen

Diaarinumero: OKV/1549/1/2014
Antopäivä: 2.12.2014
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: sosiaalihuolto ja -vakuutus
Toimenpide: käsitys

Kantelijaa oli pyydetty täydentämään toimeentulotukihakemustaan 4.9.2014 mennessä. Täydennystä ei toimitettu. Päätös toimeentulotuen myöntämisestä tehtiin 19.9.2014.

Jos hakemus on puutteellinen, asiakkaalle on toimeentulotuesta annetun lain 14a §:n 3 momentin mukaan viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä hakemuksen saapumisesta annettava tai lähetettävä yksilöity kehotus hakemuksen täydentämiseksi määräajassa. Päätös toimeentulotuesta on annettava viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä siitä, kun täydennetty hakemus on saapunut. Jos asiakas ei ole määräajassa täydentänyt hakemustaan tai esittänyt hyväksyttävää syytä täydennyksen viivästymiselle, päätös tehdään käytettävissä olevien tietojen pohjalta viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä määräajan päättymisestä.

Kun kantelija ei ollut määräajassa täydentänyt hakemustaan, toimeentulotukea koskeva päätös olisi tullut tehdä käytettävissä olevien tietojen pohjalta viivytyksettä, kuitenkin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä 4.9.2014 tapahtuneesta määräajan päättymisestä. Päätös oli tehty vasta 19.9.2014, joten hakemusta käsiteltäessä oli laiminlyöty noudattaa toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyjä enimmäisaikoja. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin sosiaali- ja terveysviraston huomiota toimeentulotukihakemusten viivytyksettömään käsittelyyn ja toimeentulotuesta annetussa laissa säädettyihin käsittelyaikoihin.