Tiedusteluihin vastaaminen
Apulaisoikeuskansleri saattoi päätöksessään esitetyt näkökohdat hyvästä hallintotavasta asiakkaan viesteihin vastaamisessa kaupungin rakennusvalvontapalvelujen tietoon.
Apulaisoikeuskanslerilla ei asiassa saadun selvityksen valossa ollut oikeudellisia perusteita katsoa, että kaupungin rakennusvalvontapalvelut olisi laiminlyönyt vastata kantelijan kysymyksiin ja tiedusteluihin siten, että menettelyä voitaisiin pitää lainvastaisena. Hyvän hallintotavan mukaista ja perusteltua olisi kuitenkin ollut vastata asiakkaalle, että hänen viestissään esittämiin asioihin on rakennusvalvontapalveluiden näkemyksen mukaan jo vastattu, viitata jo aiemmin annettuihin vastauksiin ja ilmoittaa, ettei uusimpaan viestiin enää erikseen vastata. Oleellista asiassa on, ettei asiakas jää epätietoiseksi siitä, onko hänen viestinsä saapunut ja aiotaanko siihen vastata.