Hyppää sisältöön

TE-toimiston perusteltava starttirahapäätös

Diaarinumero: OKV/582/1/2012
Antopäivä: 4.11.2013
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: muu työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala
Toimenpide: käsitys

Kantelija oli saanut työ- ja elinkeinotoimistosta kielteisen starttirahapäätöksen. Päätöksen perusteluissa viitattiin ainoastaan hakijan yrittäjätaustaan ja asiaan liittyviin lainkohtiin. Kantelun perusteella pyydetyssä selvityksessä TE-toimisto perusteli päätöstä  sellaisilla hakijaan liittyvillä seikoilla, joita päätöksestä ei ilmennyt.   Tämän vuoksi päätöksen perusteella jäi epäselväksi, millä tavoin kantelijan yrittäjätaustaa oli arvioitu suhteessa yhtäältä työvoimapalveluihin kuuluvan tuen myöntämisen yleisiin edellytyksiin ja toisaalta starttirahan myöntämisen edellytyksiin.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti TE-toimiston huomiota hallintolain mukaiseen päätöksen perusteluvelvollisuuteen. Hän korosti, että perusteluvelvollisuus on keskeinen hyvän hallinnon tae. Lainkohtiin viittaaminen ei täytä hallintolain mukaista perusteluvelvollisuutta. Päätöksestä tulee käydä ilmi, kuinka lakia on sovellettu kyseisessä tapauksessa.