Sote-henkilöstön koronarokotuksia koskevan väliaikaisen sääntelyn voimassaolon edellytykset

Oikeuskansleri saattoi sosiaali- ja terveysministeriön tietoon käsityksensä tartuntatautilain väliaikaisiin säännöksiin liittyvistä valtiosääntöoikeudellisista perusteista ja niiden seurantatarpeista. 

Kantelussa oli kyse sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koronarokotuksia koskevasta väliaikaisesta sääntelystä (tartuntatautilain 48 a §), joka oli voimassa vuoden 2022 ajan. Kantelijan mukaan sosiaali- ja terveysministeriö rajoitti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön oikeutta perustuslaissa säädettyyn henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen laiminlyömällä velvollisuutensa ylläpitää ajantasaista ja oikeasuhtaista lainsäädäntöä.

Oikeuskansleri totesi, että tartuntatautilain 48 a § on perusoikeuksiin kytkeytyvä säännös, joka säädettiin perustuslakivaliokunnan arvioitua sen perustuslain mukaiseksi. Oikeuskansleri ei havainnut sosiaali- ja terveysministeriössä lainvastaista menettelyä tai velvollisuuksien laiminlyöntiä sen suhteen, miten säännöksen voimassaolon valtiosääntöoikeudellisia tai lääketieteellis-epidemiologisia edellytyksiä oli vuoden 2022 aikana seurattu ja arvioitu. 

Oikeuskansleri korosti kuitenkin yleisemmällä tasolla, että sosiaali- ja terveysministeriön tulee säännöllisesti seurata ja arvioida kaikkien tartuntatautilakiin koronavirusepidemian vuoksi tehtyjen väliaikaisten muutosten välttämättömyyttä, oikeasuhtaisuutta ja ajantasaisuutta samoin kuin perusoikeuskohtaisten erityisten rajoitusperusteiden täyttymistä perusoikeuksia rajoittavien säännösten koko voimassaolon ajan. 

Oikeuskanslerin mukaan säädösvalmistelusta toimialallaan vastaavan ministeriön tulee yleensäkin huolehtia siitä, että perusoikeuksia rajoittavassa lainsäädännössä perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset ja perusoikeuskohtaiset erityiset rajoitusedellytykset täyttyvät. 

Vastaavasti valtioneuvoston on toimivaltaisen ministeriön esittelystä ryhdyttävä viipymättä toimiin lainsäädännön kumoamiseksi tai muuttamiseksi, jos sääntelylle ei enää olisi olemassa valtiosääntöoikeudellisia perusteita esimerkiksi hyväksyttävän tavoitteen toteutumista tukevien tosiseikkojen osalta.