Hyppää sisältöön

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintakyky ja oikeusturvan toteutuminen

Diaarinumero: OKV/14/50/2009
Antopäivä: 20.4.2010
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri

Tarkastuskäyntiä 13.2.2008 seuranneet toimenpiteet Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan 13.2.2008 tekemäni oikeuskanslerista annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaisen tarkastuskäynnin (OKV/1/51/2008) yhteydessä ilmeni, että valitusten käsittely lautakunnassa oli ruuhkautunut. Tarkastuksen perusteella lautakunnan toiminnassa oli havaittavissa ongelmia ja epäkohtia, jotka olivat omiaan vaarantamaan lautakunnan toimintakykyä ja tätä kautta muutoksenhakijoiden oikeusturvaa ja joihin oli laillisuusvalvonnan näkökulmasta puututtava. Tämän vuoksi päätin selvittää asiaa ja otin valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 3 §:n 1 momentin nojalla omana aloitteenani tutkittavaksi lautakunnan toimintakyvyn, erityisesti käsittelyajat, sekä mahdollisuudet lautakunnan toiminnan kehittämiseksi siten, että valittajien oikeusturva varmistetaan.