Rikosilmoitusten kirjaamisessa ja esitutkintapäätöksessä oli puutteita

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti poliisilaitoksen ja tutkinnanjohtajana toimineen rikoskomisarion huomiota esittämiinsä näkökohtiin, jotka liittyivät rikosilmoitusten kirjaamiseen ja avatun tutkintailmoituksen täydentämiseen sekä esitutkintapäätöksen laatimiseen niin, että sen oikeudellinen luonne ja sisältö ovat selkeät. Hänen mukaansa esitutkintapäätöksessä olisi tullut kuvata kattavammin arvioinnin kohteina olleet tapahtumainkulku ja menettelyt, mainita arvioinnissa käytetyt rikostunnusmerkistöt ja sovittaa perustelut tapauksen erityispiirteisiin.

Tutkinnanjohtaja oli päättänyt olla toimittamatta esitutkintaa asiassa, josta kantelija puolisoineen oli tehnyt tutkintapyynnön. Tutkintapyynnössä oli kyse mm. perättömäksi väitetyn lastensuojeluilmoituksen tekemisestä ja sen edelleen välittämisestä poliisille tutkintapyyntönä. Päiväkodin ja lastensuojelun virkamiesten menettelyjä oli tutkintapyynnössä luonnehdittu virkavelvollisuuden rikkomisiksi tai virka-aseman väärinkäyttämiseksi. Myöhemmin kantelija ja hänen puolisonsa olivat toimittaneet poliisille asiakirjan, joka oli otsikoitu ”Täydennys rikosilmoitukseen sekä uusi tutkintapyyntö”. Uusi tutkintapyyntö koski henkilörekisteririkosta, sillä kantelija puolisoineen epäili alkuperäisessä tutkintapyynnössä mainitun sosiaalityöntekijän käyneen katsomassa luvatta heidän lapsensa tietoja lastensuojelun asiakastietojärjestelmästä, vaikka tämä ei enää hoitanut heidän lapsensa asioita.

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mielestä tutkintapyynnön jälkikäteisestä täydentämisestä olisi tullut tehdä merkintä jo avattuun tutkintailmoitukseen. Lisäksi asiakirjan se osa, joka oli otsikoitu ”tutkintapyynnöksi henkilörekisteririkoksesta”, olisi ollut perusteltua kirjata omaksi asiakseen. Apulaisoikeuskanslerin sijaisen mukaan täydennyksen merkitsemättä jättäminen jättää tutkintapyynnön tekijän epätietoiseksi siitä, minkä ilmoitusnumeron alla mitäkin hänen tutkintapyynnöistään käsitellään, sekä viime kädessä siitä, mitä tutkintapyyntöjä mikäkin tutkinnan päätös koskee.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi myös, että tutkinnanjohtajan tekemä tutkinnan päätös ei ollut oikeudelliselta luonteeltaan yksiselitteinen. Tulkinnanvaraiseksi jäi, oliko päätöksessä kysymys esitutkinnan aloittamatta jättämisestä rikosepäilyn puuttumisen perusteella vai aloitetun esitutkinnan päättämisestä sillä perusteella, että tutkinnassa ilmenneen perusteella rikosta ei ollut tehty. Esitutkintalain mukaan esitutkinnan toimittamatta jättämisestä, lopettamisesta sekä päättämisestä saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi on tehtävä kirjallinen päätös. Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että päätöksessä ei saa jäädä epäselväksi, mistä päätöksentekotilanteesta siinä on ollut kysymys.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen katsoi tutkinnan päätöksen olleen myös perustelujen informatiivisuuden kannalta puutteellinen. Perusteluissa ei ollut yksilöity, keiden kaikkien yksittäisten virkamiesten ja mitä kaikkia heidän konkreettisia menettelyjään päätöksessä oli arvioitu rikostunnusmerkistöjen toteutumisen ja esitutkinnan toimittamisedellytysten kannalta. Päätöksessä oli arvioitu päiväkodin henkilöstön menettelyä lastensuojeluilmoituksen tekemisen osalta mutta ei muilta tutkintapyynnössä yksilöidyiltä osilta. Lastensuojelun henkilöstön menettely oli jäänyt arvioimatta kokonaan. Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että päätöksen perustelujen puutteellisuus voi myös vaarantaa kantelijan ja hänen puolisonsa oikeusturvan heidän mahdollisesti pyrkiessä käyttämään toissijaista syyteoikeuttaan päiväkodin ja lastensuojelun henkilöstöä vastaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukaisesti.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi lisäksi, että tutkinnan päätöksen perusteluissa oli sinällään mainittu asian arvioinnin kannalta keskeiset rikostunnusmerkistöt eli rikoslaissa säädetyt virkavelvollisuuden rikkominen ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Kuitenkin, koska jo arvioinnin kohteina olleet tapahtumainkulku ja menettelyt oli kuvattu puutteellisesti, päätöksen perustelut olivat jääneet puutteellisiksi myös arvioinnissa käytettyjen rikostunnusmerkistöjen osalta. Esimerkiksi jälkimmäisessä tutkintapyynnössä epäiltyä lastensuojelutietojen katselua olisi tullut arvioida päätöksen perusteluissa julkilausutusti myös rikoslaissa säädetyn henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistön kannalta. Edelleen perusteltua olisi ollut avata kuhunkin tutkintapyynnössä yksilöityyn tilanteeseen liittyviä päiväkodin ja lastensuojelun henkilöstön velvollisuuksia ja ottaa kantaa asianomaisten säännösten soveltajalleen suoman harkintavallan rajoissa pitäytymiseen. Tässä mielessä päätöksen perusteluja ei ollut sovitettu tapauksen erityispiirteisiin eivätkä tutkintapyyntöjen tekijät olleet saaneet tietää, mikä seikka kussakin tilanteessa oli vaikuttanut asian ratkaisemiseen niin, että esitutkintaa ei aloiteta.

Sen sijaan apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että hänellä ei käytettävissään olleen aineiston perusteella ollut aihetta epäillä tutkinnanjohtajan ylittäneen harkintavaltaansa hänen toimenpiteitään edellyttävällä tavalla, kun tämä oli tehnyt tutkinnan päätöksen. Esitutkintalain säännös, jonka mukaan esitutkinta on toimitettava, kun on syytä epäillä rikoksen tapahtuneen, jättää tutkinnanjohtajalle jossain määrin harkintavaltaa.