Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneista rikoksista
Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka tuomitsi vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneista rikoksista. Hovioikeus ilmoitti virheestä oikeuskanslerille.
Rangaistuksen tuomitseminen rikoksesta, josta lain mukaan ei enää voi seurata rangaistusta, vaarantaa merkittävästi vastaajan oikeusturvaa. Virhe on lisäksi omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Syyteoikeuden vanhentumisen tarkistamisessa on kyse jokaiseen rikosasiaan kuuluvasta rutiinitoimenpiteestä, jota ei voi sivuuttaa kiireessäkään. Virheestä ei ollut kuitenkaan aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseurauksia.
Apulaisoikeuskansleri on Tuomioistuinvirastoon tekemällään laillisuusvalvontakäynnillä (OKV/2387/71/2022) keskustellut mahdollisuuksista kehittää tuomioistuinten tietojärjestelmiä siten, että ne ilmoittaisivat laissa säädettyjen ehdottomien määräaikojen ylittymisestä ja estäisivät syyteoikeudeltaan vanhentuneista teoista tuomitsemisen. Tämänkaltaisia automaatiotarkastuksia ei ole kuitenkaan lähiaikoina tulossa tietojärjestelmiin. Tuomarin omat työprosessit ovat silloin olennaisia tämänkaltaisten virheiden välttämiseksi. Vastaisen varalle annettava laillisuusvalvonnallinen huomautus voi osoittaa tuomarille tarpeen tehdä tätä koskeva arvio.