Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneista rikoksista

Apulaisoikeuskansleri antoi huomautuksen käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineelle käräjätuomarille, joka oli tuominnut vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta. Asia käsiteltiin oikeuskanslerinvirastossa hovioikeuden tekemän ilmoituksen perusteella.

Syyttäjä oli vaatinut tapauksessa vastaajalle rangaistusta useista rikoksista, joista yhdestä haaste oli annettu tiedoksi vasta syyteoikeuden jo vanhennuttua. Käräjätuomari ei ollut asiaa ratkaistessaan havainnut kyseisen syytekohdan syyteoikeuden vanhentumista. Asian valitusasiana käsiteltäväkseen saanut hovioikeus oli ottanut vanhentumista koskevan kysymyksen käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan ja hylännyt kyseisen syytekohdan. Syytteiden hylkäämisellä ei asiassa ollut vaikutusta vastaajalle tuomitun rangaistuksen määrään.

Rangaistuksen tuomitseminen rikoksista, joista rangaistusta ei lain mukaan enää voi seurata, on luonteeltaan vakava virhe, joka vaarantaa merkittävästi vastaajan oikeusturvaa ja on omiaan heikentämään luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Tapauksessa vastaajalle ei kuitenkaan ollut aiheutunut virheestä haitallisia täytäntöönpanoseurauksia eikä muutakaan vahinkoa virheen menetettyä merkityksensä hovioikeuden havaittua sen säännönmukaisessa muutoksenhaussa. Kyse oli käsiteltävänä olleen asian yksittäisestä syytekohdasta, jonka vanhentuminen ei ollut aiheutunut käräjätuomarin omasta menettelystä.

Vastaajan avustajana asiassa toimineen asianajajan menettely otettiin oikeuskanslerinvirastossa erikseen arvioitavaksi. Apulaisoikeuskansleri saattoi asianajajan menettelyn Suomen Asianajajaliiton yhteydessä toimivan valvontalautakunnan tutkittavaksi. Valvontalautakunta antoi asianajajalle huomautuksen.