Rangaistuksen tuomitseminen vanhentuneesta rikoksesta sekä syyttäjän ja poliisin menettely

Apulaisoikeuskanslerin sijainen antoi huomautuksen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomarille, joka tuomitsi vastaajan rangaistukseen syyteoikeudeltaan vanhentuneesta teosta. Tapahtunut virhe tuli tietoon hovioikeuden ilmoittamana.

Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei enää voi seurata rangaistusta, on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen ja vaarantaa merkittävästi vastaajan oikeusturvaa. Tapauksessa virheestä ei aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia, sillä virhe tuli korjatuksi hovioikeudessa normaalissa muutoksenhaussa.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen otti asiaa selvitettäessä ilmi tulleiden seikkojen perusteella tutkittavakseen koko rikosprosessiketjun eli myös poliisin ja syyttäjän toiminnan vaikutuksen syyteoikeuden vanhentumiseen tuomioistuinkäsittelyn aikana. Hän kiinnitti syyteharkinnan asiassa tehneen Länsi-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjän huomiota syyteoikeuden vanhenemisen huomioon ottamiseen. Aluesyyttäjä ei ollut syytteen nostaessaan havainnut siihen, että syyteoikeus oli vanhentumassa noin kahden viikon kuluttua. Tämän vuoksi hän ei myöskään ollut informoinut käräjäoikeutta vanhenemisvaarasta syyttäjäkäytännön mukaisesti. Apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi aluesyyttäjän tietoon käsityksensä, että syyttäjän olisi rikosoikeudellisen vastuun toteutumisen varmistamiseksi pyrittävä omilla toimenpiteillään edesauttamaan sitä, että haaste annetaan syyteoikeuden vanhentumisen katkaisevalla tavalla vastaajalle tiedoksi ennen syyteoikeuden vanhentumista.

Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijainen saattoi Lounais-Suomen poliisilaitoksen tietoon käsityksensä esitutkinnan aiheettomasta viivästymisestä asiassa. Joutuisampiin tutkintatoimenpiteisiin olisi tullut asiassa ryhtyä viimeistään sen jälkeen, kun rikoksesta epäilty oli tunnustanut teon. Tämän jälkeen ainoa tarvittava toimenpide esitutkinnan loppuun saattamiseksi oli ollut asianomistajan puhelinkuulustelu, joka tehtiin vasta seitsemän kuukautta myöhemmin. Tuolloin toisen epäillyn rikoksen syyteoikeus oli jo vaarassa vanhentua. 

Ilman esitutkinnan aiheetonta viipymistä rikoksesta epäillyn tunnustamat teot olisi saatu syyteharkintaan hyvissä ajoin ennen syyteoikeuden vanhentumisen vaaraa. Lisäksi poliisi oli laiminlyönyt tehdä esitutkintapöytäkirjaan kiireellisyydestä merkinnän ja syyttäjälle ilmoituksen, kuten poliisilaitoksen ja syyttäjäalueen kesken oli sovittu. Mainittujen virheiden seurauksena asialle ei syyttäjäalueella ollut välittömästi määrätty vastuullista syyttäjää.