Hyppää sisältöön

Poliisin menettely tuomarin tekemäksi epäillyn virkarikoksen esitutkinnassa

Diaarinumero: OKV/8/50/2012
Antopäivä: 23.10.2012
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: poliisi
Toimenpide: käsitys

Poliisi ei ollut ilmoittanut oikeuskanslerinvirastolle poliisille tehdystä käräjäoikeuden notaarin tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevasta tutkintapyynnöstä. Se oli lisäksi esitutkinnan valmistuttua siirtänyt asian syyteharkintaan alueelliseen syyttäjänvirastoon.

Poliisin ylijohto on vuonna 2000 lähettänyt silloisille poliisin lääninjohdoille tiedoksi ja noudatettavaksi sekä alaisen hallinnon tietoon saatettavaksi apulaisoikeuskanslerin sisäasiainministeriölle lähettämän kirjeen. Kirjeessään apulaisoikeuskansleri on todennut, että poliisin ilmoitusvelvollisuus tuomareiden tekemiksi epäiltyjen virkarikosasioiden osalta olisi parasta järjestää siten, että oikeuskanslerinvirastoon ilmoitettaisiin aina tällaisesta tutkittavaksi tulleesta asiasta.

Oikeuskansleri kiinnitti asianomaisen poliisilaitoksen huomiota velvollisuuteen ilmoittaa oikeuskanslerinvirastolle tutkittavakseen tulleista tuomarin tekemäksi epäillyistä virkarikoksista sekä siihen, että perustuslain mukaan syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa päättää valtioneuvoston oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.