Hyppää sisältöön

Periaatepäätös ydinlaitoksen yhteiskunnan kokonaisedun mukaisuudesta

Diaarinumero: OKV/492/1/2014
Antopäivä: 24.10.2014
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö
Toimenpide: ei toimenpidettä
Periaatepäätöksen muuttaminen ja peruuttaminen

Ydinenergialaissa ei ole säännöksiä ydinlaitoksen rakentamisen yhteiskunnan kokonaisedun mukaisuutta koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen voimassaoloajasta taikka periaatepäätöksen muuttamisesta tai peruuttamisesta. Voimassa olleisiin periaatepäätöksiin oli otettu niiden voimassaoloaikaa koskevat määräykset.

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan ei ollut sinällään estettä sille, että aikaisempaa edelleen voimassa ollutta periaatepäätöstä täydennettiin tekemällä uusi samanaikaisesti voimassa ollut rinnakkainen periaatepäätös. Keskeistä oli, että uusi periaatepäätös oli tällöin oikeudelliselta luonteeltaan oma erillinen periaatepäätöksensä ja että sitä koskeva asia oli käsiteltävä ydinenergialaissa säädettyä menettelyä noudattaen.

Ydinlaitoshankkeeseen liittyvät kuulemismenettelyt

Oikeuskansleri totesi, että perustuslaissa turvattujen kansanvaltaisuuden, osallistumisoikeuden ja oikeuden tulla kuulluksi näkökulmasta oli sinällään perusteltua, että erilaisissa kuulemismenettelyissä kuultavilla oli käytössään mahdollisimman täydelliset tiedot kuulemisen kohteena olevasta aiheesta.

Periaatepäätösmenettely ja siihen liittyvä yleinen kuuleminen sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely ja siihen liittyvä kuuleminen olivat kuitenkin erillisiä menettelyjä. Menettelyihin liittyvät kuulemiset kohdistuivat eri aineistoihin.

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan ei ollut lähtökohtaisesti estettä sille, että periaatepäätökseen liittyvä yleinen kuuleminen ja ympäristövaikutusten arviointiin liittyvä kuuleminen toteutettiin osittain samanaikaisesti.

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan ei ollut lähtökohtaisesti estettä sille, että periaatepäätöksen hakija täydensi periaatepäätöshakemustaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisen arviointiselostuksesta antamalla lausunnolla sen valmistuttua. Sekä periaatepäätösasiaa valmistelevalla että ympäristövaikutusten arviointimenettelyn yhteysviranomaisena toimivalla työ- ja elinkeinoministeriöllä oli mahdollisuus arvioida, oliko yhteysviranomaisen arviointiselostuksesta antamassa lausunnossa esitetty jotakin sellaista, jonka johdosta lausunnonantajille tulisi varata tilaisuus täydentää antamiaan lausuntoja. Keskeistä oli, että periaatepäätöstä tehtäessä päätöksentekijöillä oli käytettävissään kaikki päätöksentekoon mahdollisesti vaikuttava aineisto, erilaisiin kuulemismenettelyihin liittyvä aineisto mukaan lukien.

Oikeuskanslerin näkemyksen mukaan oli myös huomattava, että ydinlaitoshankkeeseen liittyi valtioneuvoston periaatepäätöksestä, rakentamisluvasta ja käyttöluvasta koostuva tarkentuva jatkumo. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tuloksia voitiin hyödyntää tämän jatkumon kaikissa vaiheissa.