Hyppää sisältöön

Palkeiden tehtävien laajentaminen

Diaarinumero: OKV/1574/21/2024
Antopäivä: 16.8.2024
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö
Toimenpide: lausunto

Oikeuskansleri antoi lausunnon Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) tehtävien laajentamista koskevasta lainmuutoksesta. Nykyisestä poiketen Palkeiden asiakkuus voisi ehdotuksen mukaan kattaa myös asiakkaiden koko konsernin tytäryhteisöineen. Vähäisiksi ennakoitujen markkinavaikutusten perusteella tästä ei käytännössä aiheudu oikeuskanslerin mukaan kilpailullisia haittavaikutuksia eikä ehdotukselle siten ole kilpailun toteutumisen kannalta estettä. Tytäryhteisöjen asiakkuus Palkeissa ei olisi velvoittavaa kuten valtion virastojen ja laitosten osalta vaan sopimusperusteista.

Oikeuskansleri tarkasteli lausunnossaan Palkeiden sääntelyä perustuslain 119 §:n 2 momentin kannalta. Esitysluonnoksen perustelut edellyttivät tarkistamista, sillä niistä puuttui kokonaan lakiehdotuksen arviointi perustuslain kannalta.