Pakkokeinoasioiden julkisuus

Apulaisoikeuskansleri esitti käsityksensä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (YTJulkL) soveltamisesta pakkokeinoasiassa.

Kantelun mukaan käräjäoikeus oli soveltanut lakia väärin ja salassa pidettäviä tietoja oli luovutettu tiedon pyytäjälle. Myöhemmin näitä tietoja oli julkaistu myös tiedotusvälineissä. Kantelun mukaan tästä oli aiheutunut haittaa esitutkinnalle.

Apulaisoikeuskansleri totesi ratkaisussaan, että oikeudenkäyntiasiakirjakirjojen ja tuomioistuimen ratkaisujen julkisuudesta päättäminen on riippumattomalle tuomioistuimelle kuuluvaa tuomiovallan käyttöä. Laillisuusvalvoja voi puuttua siihen vain, jos tuomioistuin on selkeästi ylittänyt lainmukaisen harkintavaltansa tai menetellyt ilmeisen lainvastaisesti.

Kantelun tarkoittamassa asiassa käräjäoikeus oli soveltanut erityisesti YTJulkL:n 16 §:n 3 momenttia antamalla sille kyseisessä tapauksessa tulkintasisällön. Apulaisoikeuskanslerin mukaan toimenpide kuului tuomarin harkintavaltaan eikä tuomari ollut sitä ylittänyt. Käräjäoikeus ei menetellyt asiassa lainvastaisesti arvioidessaan kantelussa tarkoitettujen oikeudenkäyntiasiakirjojen olevan julkisia.

Käräjäoikeus antoi vangitsemisasioiden käsittelyssä YTJulkL:n 10 §:n määräyksen asiakirjojen salassapidosta. Tilanteen muututtua käräjäoikeus harkitsi myöhemmin, että asiakirjat ovat julkisia. Kun tuomioistuin katsoo asiakirjojen olevan julkisia, niiden julkisuudesta ei lähtökohtaisesti tehdä enää erikseen ratkaisua. Käräjäoikeus oli antanut julkiseksi katsomansa asiakirjat niitä pyytäneelle. Asiasta ei annettu muutoksenhakukelpoista ratkaisua.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan asiassa ei menetelty lainvastaisesti. Käräjäoikeus ei olisi enää voinut tehdä YTJulkL:n 28 §:n mukaista päätöstä oikeudenkäyntiasiakirjojen salaamisesta. Mikäli asiakirjojen julkisuudesta olisi ollut tarpeen saada uusi ratkaisu, sovellettavaksi olisi tullut YTJulkL:n 32 §:n mukainen uudelleen käsittely. Kyseinen pykälä ei kuitenkaan sisällä YTJulkL:n 28 §:n 3 momentin kaltaista säännöstä siitä, että oikeudenkäyntiasiakirjaa koskevaan pyyntöön olisi kuultavan vaatimuksesta tehtävä kirjallinen ratkaisu. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tuomioistuin näin voisi toimia. Nyt kyseessä olevassa asiassa ei tällaista vaatimusta kuitenkaan ollut esitetty. Koska asiassa kuultavana oli ollut poliisi, voidaan kuultavalta edellyttää suurempaa velvollisuutta oma-aloitteisesti huolehtia haluamansa salassapitomääräyksen pyytämisestä.