Oikeudenkäynnin julkisuus

Hovioikeus oli päättänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun (YTJulkL:n) 15 §:n 1 momentin nojalla, että asian suullinen käsittely toimitetaan kokonaan yleisön läsnä olematta. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että asiassa esitettiin salassa pidettäväksi säädettyjä oikeudenkäyntiasiakirjoja.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään, että hovioikeus oli sinänsä perusteluissaan tuonut esiin perusteen, jonka vuoksi suullinen käsittely pidettiin kokonaan yleisön läsnä olematta ja sovellettavan lainkohdan, johon päätös perustui. Päätöksen lainmukaisuuden arviointia silmällä pitäen perustelut eivät kuitenkaan olleet riittävät. Perusteluissa olisi tullut vähintäänkin huolellisesti ilmoittaa sovellettava nimenomainen säännös ja yksilöidysti säännöksen soveltamisen edellyttämät seikat.

Apulaisoikeuskansleri totesi tältä osin vielä tarkemmin, että YTJulkL:n 15 §:ssä ei ollut hovioikeuden perusteluissaan ilmoittamaa 1 momenttia, vaan vain 15 §, jossa on 7 kohtaa. Hovioikeus oli tosiasiassa soveltanut YTJulkL:n 15 §:n 3 kohtaa, joka olisi tullut perusteluissa mainita ja säännöksen sisältö selostaa. Tämän säännöksen soveltumisen kontrolloitavuuden kannalta ei ollut myöskään riittävää, että hovioikeus oli ylimalkaisesti todennut istunnossa käsiteltävän salassa pidettäviä asiakirjoja. Asiakirjat olisi tullut yksilöidä niin, että säännöksen soveltuvuus oli havaittavissa. Rikosasian salassa pidettävien asiakirjojen, jotka eivät kuitenkaan olleet YTJulkL:n 9 §:n nojalla suoraan salassa pidettäviä oikeudenkäyntiasiakirjoja, osalta olisi tullut vielä perusteluissa tuoda esiin niiden julkisen käsittelyn todennäköisesti aiheuttama merkittävä haitta tai vahinko niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus oli säädetty. Edelleen perusteluista olisi tullut käydä ilmi, minkä vuoksi asiassa oli päädytty toimittamaan suullinen käsittely kokonaan yleisön läsnä olematta.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, että hovioikeuden suljettua käsittelyä koskevat perustelut olivat puutteelliset.

Hovioikeuden ratkaisukokoonpanon puheenjohtaja oli myös kieltänyt valokuvaamisen istuntosalissa häiriöttömän käsittelykulun turvaamiseksi. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanon selvityksessä oli lisäksi todettu, että huomioon ottaen asian luonne ja elinkautisvangin omakin hovioikeudelle esittämä harmittelu julkisuuden hänelle aiheuttamista valtavista paineista, puheenjohtaja oli katsonut kokoonpanoa kuultuaan, että kuvaamisesta olisi voinut aiheutua merkittävää haittaa elinkautisvangin yksityisyyden suojalle. Kuvattava oli ollut vanki hänen rangaistuksensa suorittamista koskevassa asiassa.

Apulaisoikeuskansleri totesi, että lähtökohtana oli, että istuntosalissa sai kuvata vain oikeuden puheenjohtajan luvalla. YTJulkL:n 21 §:n 2 momentissa säädettiin siitä, millä edellytyksillä lupa voitiin myöntää. Lain sanamuodon (”voidaan myöntää”) mukaan kuvausluvan antaminen oli näiden edellytysten täyttyessäkin viime kädessä puheenjohtajan harkinnassa; velvollisuutta kuvausluvan antamiseen ei ollut. Joka tapauksessa kuvaamisen kieltämiselle tuli olla asianmukainen peruste ja kuvauslupakäytännön tuli olla yhtenäistä, mikä puolsi sitä, että kuvaaminen oli pääsääntöisesti sallittava silloin, kun laissa mainitut edellytykset täyttyivät.

Käsillä olevassa tapauksessa hovioikeuden puheenjohtaja oli kieltänyt valokuvaamisen istuntosalissa kokonaan ottamatta erikseen kantaa kuvaamiseen sallittavuuteen ennen käsittelyn alkamista.

Ennen käsittelyn alkamista tapahtuva kuvaaminen ei olisi kuitenkaan voinut häiritä varsinaisen asian käsittelyn kulkua. Pelkästään se, että asia oli käsitelty kokonaan yleisön läsnä olematta, ei ollut ollut myöskään esteenä kuvaamiselle ennen asian käsittelyä ottaen huomioon, että suljetun käsittelyn perusteena oli ollut asiassa esitettävät salaiset asiakirjat.

Toisaalta hovioikeuden ratkaisukokoonpanon selvityksen mukaan elinkautisvanki itse oli tuonut esiin julkisuuden hänelle aiheuttamat valtavat paineet. Lisäksi kysymys oli ollut elinkautisvangin vapautumista koskevasta asiasta. Vapautuvan elinkautisvangin kuvaamisen ja kuvan julkaisemisen voitiin lähtökohtaisesti olettaa vaikeuttavan hänen sopeutumistaan yhteiskuntaan. Kantelijan esittämän selvityksen mukaan elinkautisvanki oli kuitenkin ollut suullisen käsittelyn aikaan omasta tahdostaan julkisuudessa. Tätä ei tosin ollut osoitettu saatetun puheenjohtajan tietoon ennen kuin hän oli tehnyt kuvaamislupaa koskevan ratkaisunsa.

Asiassa oli siten ollut myös kuvausluvan kieltämisen puolesta puhuvia seikkoja. Niistä huolimatta apulaisoikeuskansleri katsoi, että asiassa olisi ollut perustellumpaa myöntää lupa ennen käsittelyn alkua tapahtuvaan kuvaamiseen. Puheenjohtaja ei ollut kuitenkaan ylittänyt hänelle laissa annettua harkintavaltaansa päättäessään kieltää kokonaan kuvaamisen istuntosalissa.

Apulaisoikeuskansleri saattoi esittämänsä käsitykset oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan ratkaisun huolellisesta ja riittävästä perustelemisesta sekä ennen asian käsittelyn alkua tapahtuvaa kuvaamista koskevan luvan myöntämisen edellytyksistä hovioikeuden ratkaisukokoonpanon ja hovioikeuden tietoon.