Ministeriön olisi tullut vastata kirjeeseen ilman aiheetonta viivytystä
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti opetus- ja kulttuuriministeriön huomiota näkemykseensä, että ministeriön olisi tullut vastata toimialaansa kuuluvaan kantelijan kirjoitukseen ilman aiheetonta viivytystä. Myös tiedusteluun asian käsittelyn viipymisestä olisi tullut vastata.
Kantelijan kirjeen käsittely opetus- ja kulttuuriministeriössä oli kestänyt yli 15 kuukautta. Kirjeen kokonaiskäsittelyaika oli lähes 19 kuukautta, kun otettiin huomioon myös kirjeen lähes kolmen kuukauden käsittelyaika oikeusministeriössä, jonne kantelija oli kirjeen alun perin lähettänyt. Opetus- ja kulttuuriministeriö oli viipymättä kirjeen saatuaan lähettänyt asiaa koskevan lausuntopyynnön Museovirastolle, mutta lausunnon saapumisen jälkeen asiaa ei ollut käsitelty yli 13 kuukauteen. Edes kantelijan tiedusteluun vastauksen viipymisen syistä ei ollut vastattu. Kun asia oli siirtynyt uudelle esittelijälle, kirjeeseen ja tiedusteluun oli vastattu viipymättä.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että pitkälle käsittelyajalle ei ollut asian laatuun tai laajuuteen liittyvää erityistä perustetta. Kirjeeseen pystyttiin vastaamaan Museoviraston antaman selvityksen perusteella. Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että opetus- ja kulttuuriministeriö oli laiminlyönyt lakiin perustuvan velvollisuutensa vastata kantelijan kirjeeseen ja tiedusteluun viipymättä. Erityisen tärkeää olisi ollut vastata viivästymistä koskevaan tiedusteluun kohtuullisessa ajassa ja antaa edes suuntaa-antava arvio vastausajankohdasta.