Ministerin menettely

Oikeuskanslerille saapuneessa kantelussa pyydettiin oikeuskansleria puuttumaan silloisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen toimintaan hänen eduskunnan täysistunnossa esittämiensä lausumien johdosta. Kantelijan mielestä Pekkarinen oli käsiteltäessä hallituksen esitystä kaivoslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esittänyt äänestystä edeltäneessä keskustelussa tarkoitushakuisesti valheellisia tietoja pyrkien johtamaan eduskuntaa harhaan ja vaikuttamaan äänestystulokseen sekä samalla merkittävästi syrjinyt kantelijaa kullankaivajana heikentäen tämän ammatin ja elinkeinon harjoittamista.

Hankittuaan asiassa tarpeelliseksi katsomansa selvityksen, johon liittyen Pekkarinen oli lausunut osallistuneensa täysistunnossa poliittiseen keskusteluun kansanedustajana, oikeuskansleri lausui päätöksessään muun muassa seuraavaa.

Ministerin tehtävien ja kansanedustajantoimen hoitaminen eroavat lähtökohtaisesti selvästi toisistaan. Sillä seikalla, missä ominaisuudessa asianomainen on toiminut, on merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa oikeudellisen vastuun ja virkavalvonnan kannalta. Edustajantoimessa toimivien kansanedustajien laillisuusvalvonta ei kuulu oikeuskanslerin tehtäviin. Asiassa ilmitulleet seikat osoittavat tilanteen olleen sellaisen, että Pekkarinen oli käsittelyssä esittänyt puheenvuoronsa ministerinä. Tätä vahvistavat erityisesti seuraavat seikat.

1) Käsittelyssä olleen hallituksen esityksen valmistelu oli tapahtunut Pekkarisen alaisuudessa työ- ja elinkeinoministeriössä. Pekkarinen oli aiemmin esityksen lähetekeskustelussa käyttänyt siihen liittyvän esittelypuheenvuoron ja muitakin puheenvuoroja.

2) Käsittelyn aikana Pekkarinen oli istunut ministeriaitiossa ja esittänyt lausumansa sieltä.

3) Käsittelyn aikana puhemiehet ja edustajat olivat puheenvuoroissaan kohdelleet Pekkarista ministerinä. Lisäksi edustajat olivat omissa puheenvuoroissaan kommentoineet Pekkarisen ministerinä täysistunnossa käyttämiä puheenvuoroja ja esittäneet hänelle kysymyksiä.

4) Puheenvuoroissaan Pekkarinen oli vastaillut hänelle ministerinä esitettyihin kysymyksiin.

5) Täysistunnon pöytäkirjaan puheenvuoroja käyttänyt Pekkarinen oli merkitty elinkeinoministeriksi.

6) Täysistunnon aikana Pekkarinen oli käyttänyt hänelle ministerinä kuuluvaa mahdollisuutta kutsua  luokseen istuntoa seuraamassa olleet virkamiehensä saadakseen heidän mielipiteensä esillä olleeseen yksityiskohtaan.

7) Vastaavassa tilanteessa ei-kansanedustajana toimivan ministerin asema tulisi arvioitavaksi ministeriä koskevien säännösten mukaisesti.

Edellä esitetyin perustein oikeuskansleri päätyi siihen, että Pekkarisen toiminta täysistunnossa oli tapahtunut ministerin asemassa ja kuului siten oikeuskanslerin laillisuusvalvonnan piiriin. Kantelussa esitettyjen kullankaivajiin kohdistuvien syrjintäväitteiden osalta oikeuskansleri totesi, että ne kohdistuvat osaksi Pekkarisen lausumiin ja osaksi kaivoslakiehdotukseen. Ratkaisussaan oikeuskansleri viittasi kaivoslakiehdotuksen käsittelyyn eduskunnassa ja totesi, ettei eduskunnan toiminta ja se, miten eduskunta käyttää sille kuuluvaa lainsäädäntövaltaa, kuulu oikeuskanslerin harjoittaman laillisuusvalvonnan piiriin. Pekkarisen lausumiin kohdistuvan syrjintäväitteen osalta kysymys oli lähinnä lausumien sisältämien tietojen oikeellisuudesta ja riittävyydestä. Perusteltua aihetta epäillä, että Pekkarinen lausumillaan, jotka on voitu kokea syrjiviksi, olisi pyrkinyt asettamaan asianomaiset kullankaivajat ammattiin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvillä syillä perustuslain 6 §:n 2 momentissa kielletyllä tavalla eri asemaan, ei ollut käynyt ilmi.

Pekkarisen täysistunnossa esittämien lausumien osalta oikeuskansleri lausui johtopäätöksinään, että täysistunto oli pidetty sen jälkeen, kun eduskunnan talousvaliokunta oli antanut mietintönsä 49/2010 vp saatuaan perustuslakivaliokunnan ja ympäristövaliokunnan lausunnot (PeVL 32/2010 vp ja YmVL 7/2010 vp). Täysistuntoon osallistuneet kansanedustajat olivat selvillä hallituksen esityksen sisällöstä ja sen aiemmasta käsittelystä eduskunnassa, joten heillä oli paitsi mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeri Pekkariselle myös mahdollisuus arvioida hänen lausumiaan.

Kyseisessä lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä huomattava osa käydystä keskustelusta koski kullankaivuuta, erityisesti koneellista kullankaivuuta Lemmenjoella. Pekkarinen oli ministerinä käyttämissään kolmessa puheenvuorossa kosketellut koneellista kullankaivuuta ottaen myös kantaa kansanedustajien keskustelussa esittämiin puheenvuoroihin ja vastannut hänelle ministerinä esitettyihin kysymyksiin. Pekkarisen lausumien sisältöä ja merkitystä arvioitaessa lähtökohtana on, että eduskunnalla on oikeus saada käsittelemässään asiassa ministeriltä oikeat ja riittävät tiedot. Pekkarinen oli esittänyt lausumia, jotka eivät päätöksestä lähemmin ilmenevin tavoin kaikilta osiltaan vastanneet vallinnutta tilannetta tai eivät muutoin antaneet asianmukaista kokonaiskuvaa asioista. Pekkarisen lausumat eivät sisältönsä puolesta ehkä olleet kansanedustajien asiassa saaman kokonaiskuvan muodostamisen kannalta ratkaisevia muu aineisto huomioon ottaen, joskaan ei voida kiistää sitä, että ministerin ennen äänestystä antamilla lausumilla voi tosiasiassa olla merkittäväkin arvo. Aihetta epäillä, että Pekkarinen olisi esittänyt lausumansa tarkoituksella antaa eduskunnalle virheellistä tai puutteellista tietoa sekä siten johtaa eduskuntaa harhaan, ei oikeuskanslerin mielestä ollut tullut ilmi. 

Oikeuskansleri kiinnitti entisen ministerin Mauri Pekkarisen huomiota siihen, että esiinnyttäessä eduskunnassa ministerin asemassa tulisi lausumia annettaessa eduskunnan tiedonsaannin turvaamisen kannalta pyrkiä etukäteen varmistumaan tietojen oikeellisuudesta ja väärinkäsitysten välttämiseksi riittävästä täsmällisyydestä.