Mielenterveyslain 13 § ja sairaalan ulkopuolisen lääkärin arvion tarpeellisuus

Kantelijat pyysivät tutkimaan Itä-Suomen hallinto-oikeuden menettelyn ja ratkaisukäytännön sen edellyttäessä mielenterveyslain 13 §:n tarkoittamissa tilanteissa, että potilaalle varataan mahdollisuus sairaalan ulkopuolisen lääkärin arvioon ja lausuntoon, vaikka mielenterveyslaki ei sitä edellytä. Kantelussa oli esimerkkinä hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä tuotu esille tapaus, jossa hallinto-oikeus ei ollut mahdollisuuden puuttumisen vuoksi vahvistanut hallinto-oikeudelle alistettua päätöstä, jolla henkilö oli ensin vapaaehtoisesti hoidossa oltuaan määrätty tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Oikeuskansleri totesi, että laillisuusvalvojana hänen toimivaltaansa ei kuulu puuttua tuomioistuinten toimi- ja harkintavaltansa nojalla antamiin yksittäistä asiaa koskeviin ratkaisuihin. Oikeuskanslerilla on kuitenkin valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 7 §:n mukaan oikeus tehdä ehdotuksia säännösten ja määräysten kehittämiseksi ja muuttamiseksi, jos valvonnassa on havaittu niissä puutteita tai ristiriitaisuuksia taikka jos ne ovat aiheuttaneet oikeudenkäytössä tai hallinnossa epätietoisuutta tai eriäviä tulkintoja. Oikeuskansleri totesi, että kantelusta ilmenevät ja asiasta muutoin saadut tiedot antoivat aiheen ryhtyä selvittämään asiaa siitä näkökulmasta, onko mielenterveyslain kyseisissä säännöksissä puutteita tai ristiriitaisuuksia tai aiheuttavatko ne oikeudenkäytössä eriäviä tulkintoja.

Asiaa selvitettäessä ilmeni, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntö perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiin ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Muista hallinto-oikeuksista saatujen tietojen perusteella vaikutti siltä, että mielenterveyslain 13 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa oikeuskäytäntö ulkopuolisen lääkärin arvion ja lausunnon osalta on erilainen Itä-Suomen hallinto-oikeuden ja muiden hallinto-oikeuksien tuomiopiireissä.

Vaikka tuomioistuimet käyttävät niille kuuluvaa harkintavaltaa lainkäyttöasioita ratkaistessaan, ei tilanne oikeuskanslerin mielestä ollut ongelmaton. Hän katsoi, että erilainen oikeuskäytäntö asettaa mielenterveyslain 13 §:n tarkoittamissa tilanteissa ihmiset eri asemaan riippuen siitä, minkä hallinto-oikeuden tuomiopiirissä heidän hoidostaan päätetään. Tilanne saattoi oikeuskanslerin mukaan aiheuttaa myös epätietoisuutta lain soveltamisesta sairaaloissa ja hallintoviranomaisissa. Oikeuskansleri toimitti päätöksensä ja siitä ilmenevän näkemyksensä mielenterveyslain 13 §:n soveltamista koskevasta tilanteesta sosiaali- ja terveysministeriön tietoon sen harkitsemiseksi, antaako asia aihetta ministeriössä esimerkiksi joihinkin lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin. Oikeuskansleri pyysi ministeriötä ilmoittamaan viimeistään 31.12.2015 mahdollisista toimenpiteistään. Samalla oikeuskansleri toimitti ministeriölle tiedoksi Itä-Suomen hallinto-oikeuden asiassa antaman selvityksen, jossa oli muun ohella esitetty näkemys mielenterveyslain laajemmasta uudistamistarpeesta.