Lausunto viranomaisten ja julkista tehtävää hoitavien kokemuksista julkisuuslain toimivuuteen ja julkisuusperiaatteen toteuttamiseen liittyen
Oikeuskanslerille saapuu vuosittain lukuisia kanteluita asiakirjojen ja tietojen antamisen viivästymisestä taikka tietopyyntöjen käsittelyjen muista laiminlyönneistä eri viranomaisissa. Oikeuskansleri totesi kantelujen perusteella ilmenneen, että osaaminen eri viranomaisissa on hyvin monen tasoista. Yleisimmät ongelmat liittyvät siihen, etteivät viranomaiset osaa noudattaa julkisuuslain menettelytapasäännöksiä. Julkisuusperiaatteen toteutumisen esteenä voivat olla myös useat julkisuuslainsäädäntöön sisältyvät poikkeukset sekä se, että joissain tapauksissa julkisuuslain sijasta sovelletaankin erityislain salassapitosäännöksiä.
Julkisuusperiaatteen toteuttamisen kannalta on ongelmallista, että julkisen sektorin organisaatiomuutoksista eli esimerkiksi kunnan toimintojen yhtiöittämisestä voi käytännössä aiheutua huomattavaakin julkisuuslain soveltamisalan kapenemista. Erityisen pulmallista tämä on asioissa, jotka perustuslain valossa ovat julkisia hallintotehtäviä mutta jotka eivät ole julkisuuslain tarkoittamalla tavalla julkisen vallan käyttöä.
Julkisuusperiaate ja tietosuojalainsäädäntö säätelevät pääosin eri asioita, eikä tietosuoja-asetuksen ja –lain voimaan tullessa katsottu olevan tarvetta muuttaa julkisuuslakia. Viranomaisilla on kuitenkin käytännön työssään hankaluuksia tulkita ja ymmärtää julkisuuslain ja tietosuoja-asetuksen sekä tietosuojalain keskinäistä suhdetta. Tietosuoja-asetuksen ja -lain koetaan tietyissä tilanteissa estävän julkisuusperiaatteen noudattamisen. Ongelmia aiheutuu kanteluiden perusteella myös muun muassa sen arvioimisessa, missä tapauksissa tiedon pyytäjän täytyy ilmoittaa tietojen käyttötarkoitus.