Hyppää sisältöön

Lausunto luonnonsuojelulain muuttamisesta

Diaarinumero: OKV/1930/21/2021
Antopäivä: 5.9.2021
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö
Toimenpide: lausunto

Oikeuskansleri esitti lausunnossaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi luonnonsuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta täsmennyksiä ja tarkennuksia sekä säädösteksteihin että perusteluihin.  Hän painotti erityisesti kansanvaltaan sisältyvää yksilön oikeutta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Viranomaisten toimivaltuudet on muotoiltava selkeästi ja täsmällisesti. Esitykseen ehdotukset tulisi perustella konkreettisesti ja siten, että perusteluista voi saada tukea lain soveltamiseen.

Ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen toteaminen lain tavoitesäännöksessä oli perusteltua. Perusteluissa oli tarpeen vielä täsmentää luonnon monimuotoisuuden turvaamisen sekä ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen välistä yhteyttä erityisesti luonnonsuojelulain soveltamisen konkretian näkökulmasta. Luonnon monimuotoisuudella on kansainvälisen sopimusnormiston ja asiantuntijatiedon valossa myös selkeä yhteys perustuslain ympäristöperusoikeussäännöksessä todettuun oikeuteen terveelliseen ympäristöön, jonka turvaaminen on julkisen vallan erityisenä velvollisuutena. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, oikeus terveelliseen ympäristöön sekä ympäristöä koskevaan päätöksentekoon osallistumisen laajat mahdollisuudet ja tehokkaat osallistumisoikeudet ovat niin kansainvälisessä ihmisoikeusajattelussa kuin Euroopan unionin ja kansallisessa perusoikeusjärjestelmässä painoarvoltaan vahvistuvia perus- ja ihmisoikeuksia.

Tavoite- ja yleisluonteiset säännökset (kunnan edistämistehtävä, ELY-keskuksen tukitehtävä, valvonnan järjestäminen) voivat olla ongelmallisia mm. lakisidonnaisuuden periaatteen ja soveltamisen kannalta. Lainsäädännön tulisi täyttää täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset, ja viranomaisten toimivaltuuksien ja päätöksentekoprosessien tulisi olla selkeitä. Yhteydet ympäristönsuojelulakiin erityisesti tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksien osalta tulisi tarkistaa ja arvioida kattavasti. Oikeuskansleri esitti myös tarkennuksia varovaisuus- ja selvilläoloperiaatteiden perusteluihin ja säädösteksteihin. Hän kiinnitti huomiota myös Luontopaneelin jäsenten riippumattomuuden ja puolueettomuuden varmistamiseen mm. sidonnaisuuksien osalta, korvausten, rajoitusten ja luonnon monimuotoisuuden suojan oikeasuhtaisuuteen sekä tietosuoja-asetuksen asettamien vaatimusten käsittelyyn esityksessä.

Ehdotukseen sisältyvästä ekologisesta kompensaatiosta voitiin yleisesti todeta jo tässä vaiheessa, että erityisesti velvoittavuuden osalta järjestelmä vaikutti tulkinnanvaraisuuksineen varsin alttiilta erimielisyyksille, joita jouduttaneen oikeudellisesti arvioimaan hallintotuomioistuimissa ja mahdollisesti myös laillisuusvalvonnassa. Kompensaation toteutumisen ja järjestelmän valvontaan liittyvien haasteiden osalta vaikutukset viranomaisten toimintaan tulisi myös esityksen perusteluissa asianmukaisesti huomioida. Kompensaatiojärjestelmässä ja siihen liittyvässä sääntelyssä olisi vielä lisäksi otettava huomioon oikeusjärjestykseen perustuvien oikeutettujen odotusten suoja, jonka tarkastelu olisi tarpeen myös lisätä esitykseen. Ekologista kompensaatiota koskevien erimielisyyksien näkymistä valitusperusteina ja muutoksenhakumenettelyn avaamista tulisi myös vielä avata ja arvioida.