Kielilain noudattaminen kunnassa

Apulaisoikeuskansleri oli 5.2.2010 antanut kaupungille huomautuksen vastaisen varalle kielilain noudattamista koskevassa asiassa (kertomus 2010 s. 188, OKV/305/1/2008). Kaupungin ilmoitus toimenpiteistään asiassa antoi aiheen apulaisoikeuskanslerille vaatia kaupungilta selitystä. Siitä ilmeni, että kielilain 33 §:n velvoitteiden toteuttamista koskevassa asiassa oli edistytty ja että koulujen ja päiväkotien opasteiden kieltä koskevassa asiassa kaupunki katsoi olevansa velvollinen ryhtymään noudattamaan vakiintuneesta käytännöstä poikkeavaa apulaisoikeuskanslerin lakiin perustuvaa tulkintaa.

Kielilain 33 §:n velvoitteiden toteuttaminen tapahtui kaupungissa kuitenkin varsin hitaasti. Kun apulaisoikeuskansleri oli kaupunkia huomauttanut, hänellä ei ollut siten aihetta selityksessä esitetyn johdosta muihin toimenpiteisiin kuin edellä mainitun käsityksen esittämiseen. Kaupungin laiminlyönti ei ollut vakavuudeltaan sellainen, että se antaisi aihetta harkita rikosoikeudellisia toimenpiteitä.

Koulujen ja päiväkotien opasteiden kieltä koskevassa asiassa kaupungin selityksessään esittämät näkökohdat antoivat apulaisoikeuskanslerille aiheen muistuttaa kaupunkia siitä, että perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Käytäntö ei voi sivuuttaa lakia. Perustuslain 17 §:ssä (oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin) säädetään muun ohella, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi (1 mom.) ja että julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan (2 mom.). Kielellisten perusoikeuksien toteuttamisesta säädetään tarkemmin kielilaissa.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin huomiota myös perustuslain 111 §:n 1 momentin säännökseen. Sen mukaan oikeuskanslerilla on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot.