Kaupungin velvollisuus järjestää kunnallista ruotsinkielistä varhaiskasvatusta

Kaupunki ei ollut järjestänyt äidinkieleltään ruotsinkielisille lapsille lainkaan varhaiskasvatuslain mukaista kunnallista päivähoitoa vaan kaikki ruotsinkieliset lapset ohjattiin yksityiseen päiväkotiin, joka ei toiminut ostopalvelupäiväkotina. Kaupungin mukaan tämä perustui lasten vanhempien kanssa tehtyyn sopimukseen siitä, että kaikki valitsivat yksityisen hoidon tuen. Kunnalliselle ruotsinkieliselle päivähoidolle ei siten kaupungin mukaan ollut tarvetta. Järjestelyn vuoksi kaikkien ruotsinkielisessä päivähoidossa olleiden lasten päivähoitomaksut olivat ennen kaupungin päättämää erillistä ns. kielilisää muita korkeammat.

Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei kaupunki ollut antanut ruotsinkielisten lasten vanhemmille sellaista hyvän hallinnon edellyttämää tietoa heidän oikeudestaan saada kunnallista ruotsinkielistä päivähoitoa, joka olisi mahdollistanut aidon valinnan kunnallisen ja yksityisen hoidon välillä. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kaupungin huomiota kunnan velvollisuuteen järjestää myös ruotsinkielistä päivähoitoa siten, että kaikki lapsen päivähoitomaksusta vastuussa olevat vanhemmat ovat päivähoitomaksun suuruuden osalta yhdenvertaisessa asemassa toisiinsa nähden. Ennen kantelun tekemistä vallinnutta tilannetta, jossa päivähoitomaksut olivat ruotsinkielisen kunnallisen päivähoidon puuttumisen vuoksi muita korkeammat, oli pidettävä perustuslain 6 §:ssä kaikille perusoikeutena turvatun yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen vastaisena.