Kaupungin käytäntö pöytäkirjanotteen hinnoittelussa

Kaupunginvaltuuston päätöksestä kaava-asiassa tehtiin useita valituksia. Osa valittajista sai pöytäkirjanotteen lunastuksetta, osalta perittiin kaupunginvaltuuston päätökseen perustuva lunastus. Kaupunginhallituksen selvityksen mukaan kaupungissa oli lähdetty ainakin kaava-asioita koskevien valitusasiakirjojen toimittamisessa siitä, että saadakseen valitusotteen lunastuksetta ei tarvitse olla asianosainen perinteisessä mielessä,  kunhan on maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:ssä tarkoitettu osallinen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen huomautti kaupunginhallitusta virheellisestä käytännöstä vapautusta lunastuksesta koskevassa asiassa. Kaupunginvaltuusto oli päättänyt kaupungin viranomaisten   asiakirjosta perittävistä lunastuksista ja maksuista. Päätöksessä oli päätetty myös asiakirjoista, joista lunastusta ei kuitenkaan peritä. Päättäessään asianosaiselle annettavan pöytäkirjanotteen vapauttamisesta lunastuksesta kaupunginvaltuusto käytti sille kuntalain 13 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan kuuluvaa toimivaltaa. Tätä toimivaltaa ei ole voitu siirtää muulle viranomaiselle. Selvityksessä kuvattu käytäntö luovuttaa valitusote kaava-asioissa lunastuksetta oli sinänsä asiakasmyönteinen soveltamiskäytäntö, mutta se ei perustunut kunnan toimivaltaisen viranomaisen, kaupunginvaltuuston,  päätökseen. Omaksuttu käytäntö oli siten nimenomaiseen säännökseen perustuvan kaupunginvaltuuston päätöksen vastainen.

Apulaisoikeuskanslerin sijainen huomautti myös kaupungin virkamiestä laiminlyönnistä noudattaa perustuslain 21 §:n velvoitteita.  Valitusotteen saanut kantelija oli kolmasti vaatinut saamansa laskun oikaisemista siten että liikaa maksettu määrä palautettaisiin. Kantelijalle olisi tullut antaa valituskelpoinen päätös, mutta kaupungin puolesta virkamies vastasi jokaiseen vaatimukseen  vain kirjeellä. Viimeiseen kirjeeseen vastaaminen tapahtui noudattamatta velvoitetta vastata asialliseen kirjeeseen ilman aiheetonta viivytystä.