Hyppää sisältöön

Käräjäoikeuden ratkaisun viivästyminen

Diaarinumero: OKV/1092/10/2021
Antopäivä: 22.9.2021
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: yleinen tuomioistuin poliisi
Toimenpide: käsitys ei toimenpidettä

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti käräjätuomarin huomiota oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 8 §:n 2 momentin noudattamiseen.

Kantelija arvosteli Etelä-Karjalan käräjäoikeuden menettelyä hänen asiansa käsittelyssä.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni, että asian ratkaisu ei ollut annettavissa ennen kantelijan avustajan ilmoitusta. Avustajan ilmoituksen jälkeen asiassa oli ollut kyse enää pääasian sillensä jäämisestä ja avustajien palkkiosta. Apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan kyseessä ei ollut laaja tai vaikea asia. Viraston sisäiset työjärjestelyihin liittyvät seikat kuten muiden juttujen aikataulutukset ja henkilöstön vuosilomat tulisi pyrkiä juttujen hallinnoinnissa etukäteisesti huomioimaan siten, että työjärjestelyt mahdollistavat oikeudenkäymiskaaren määräaikojen noudattamisen.

Apulaisoikeuskansleri totesi, ettei voi yhtyä asian puheenjohtajana toimineen käräjätuomarin näkemykseen siitä, että asia olisi edellyttänyt erityistä syytä päätöksen antamiselle kiireellisesti sekä kumosi selvityksestä ja lausunnosta välittyvän käsityksen siitä, että asianosaisen tulisi erityisesti kiirehtiä käräjäoikeutta saadakseen asiansa laissa säädetyssä ajassa käsitellyksi.

Asiaa oli käsitelty pääkäsittelyssä syyskuussa 2020, jonka jälkeen tuomio olisi tullut antaa 14 päivän kuluessa. Koska tuomiota ei ollut voitu antaa seuraamusselvityksen laatimisesta johtuen sanotussa määräajassa, se olisi tullut antaa esteen poistuttua niin pian kuin mahdollista. Asianosaisilla on oikeus luottaa siihen, että tuomion antamisessa noudatetaan, mitä siitä laissa on säädetty. Avustajan ilmoituksen jälkeen ratkaisun antaminen oli kestänyt hieman alle neljä kuukautta, mitä ei voida pitää kohtuullisena aikana siitäkään huolimatta, että ratkaisun viivästyminen oli johtunut ainakin jossakin määrin ymmärrettävistä syistä eikä kantelijan oikeusturva ollut vaarantunut viivästymisen vuoksi.