Hyppää sisältöön

Asian käsittelyn viivästyminen ja tiedusteluihin vastaaminen

Diaarinumero: OKV/1000/10/2020
Antopäivä: 21.1.2021
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö
Toimenpide: muu toimenpide

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti valtioneuvoston kanslian huomiota asian viivytyksetöntä käsittelyä ja tiedusteluihin vastaamista koskevien velvollisuuksien noudattamiseen. Hän pyysi valtioneuvoston kansliaa ilmoittamaan viimeistään 30.4.2021 niistä toimenpiteistä, joihin se on päätöksen perusteella ryhtynyt.

Hallinto-oikeus oli palauttanut kantelijan palkkasaatavaa koskevan asian valtioneuvoston kansliaan uudelleen käsiteltäväksi, joka oli tehnyt kantelijan asiassa päätöksen yli kaksi vuotta myöhemmin ja vasta sen jälkeen, kun apulaisoikeuskansleri oli pyytänyt siltä asiassa selvitystä. Apulaisoikeuskanslerin arvion mukaan valtioneuvoston kanslia ei ollut käsitellyt asiaa perustuslain, valtion virkamieslain ja hallintolain säännösten edellyttämästi ilman aiheetonta viivytystä. Asian käsittelyaika oli ollut kantelijan kannalta kohtuuttoman pitkä. Lisäksi se oli jättänyt vastaamatta kantelijan yhteydenottoihin, jotka olivat koskeneet asian käsittelyvaihetta. Kanslia oli näin ollen laiminlyönyt myös noudattaa tiedusteluihin vastaamisessa hallintolain mukaisia velvoitteitaan.