Asiakirjojen turvallisuusluokkaa koskevan merkinnän tekeminen Suomen Pankissa
Apulaisoikeuskansleri saattoi käsityksensä tiedonhallintalain 18 §:n 1 momentin soveltamisesta Suomen Pankin toiminnassa Suomen Pankin tietoon. Apulaisoikeuskansleri saattoi päätöksensä myös tiedonhallintalain valmistelusta vastaavan valtiovarainministeriön tietoon, ja pyysi sitä esittämään viimeistään 31.12.2025 arvionsa siitä, tulisiko lainkohtaa täsmentää.
Apulaisoikeuskansleri oli aiemmassa kanteluun antamassaan päätöksessä kiinnittänyt Suomen Pankin huomiota muun ohella tiedonhallintalain säännösten noudattamiseen. Suomen Pankki oli tämän jälkeen arvioinut turvallisuusluokittelun soveltamista toimintaansa ja oma-aloitteisesti ilmoittanut oikeuskanslerinvirastolle, ettei se pidä apulaisoikeuskanslerin päätöstä perusteena ryhtyä turvallisuusluokittelemaan asiakirjojaan.
Apulaisoikeuskansleri totesi, etteivät tiedonhallintalain nimenomaiset määritelmät lain soveltamisalarajaus huomioon ottaen tue Suomen Pankin esittämää tulkintaa, jonka mukaan tiedonhallintalain 18 §:n 1 momenttia ei sovellettaisi Suomen Pankkiin. Lakia on tulkittava myös sen tavoitteista ja tarkoituksesta käsin. Tiedonhallintalain tarkoituksena on muun muassa varmistaa viranomaisten tietoaineistojen yhdenmukainen ja laadukas hallinta sekä tietoturvallinen käsittely julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi sekä mahdollistaa viranomaisten tietoaineistojen turvallinen ja tehokas hyödyntäminen. Viranomainen voi silloin hoitaa tehtävänsä ja tarjota palvelunsa hallinnon asiakkaille hyvää hallintoa noudattaen tuloksellisesti ja laadukkaasti. Lain tavoitteena on myös yhdenmukaistaa hallinnon toimintaa ja poistaa juuri sellaisia erillisjärjestelyjä, joihin Suomen Pankki pyrkii.
Apulaisoikeuskansleri totesi myös, ettei Suomen Pankin asema itsenäisenä julkisoikeudellisena laitoksena tarkoita sitä, etteikö lainsäädäntö sitä koskisi ja Suomen Pankki olisi sen velvoitteiden ulkopuolella. Myös Suomen Pankin toimintaa ohjataan lainsäädännöllä ja valtioneuvoston asetuksilla. Eduskunta oli säätäessään tiedonhallintalakia päätynyt sisällyttämään Suomen Pankin julkisen hallinnon tietohallinnon ohjaukseen turvallisuusluokittelua koskevilta osin.