Apulaisoikeuskanslerin lausunto M/S Estonian uppoamisen uusia tutkintatoimia koskevasta väliaikaisesta lakimuutoksesta
Apulaisoikeuskansleri antoi oikeusministeriölle lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi matkustaja-alus Estonian hylyn rauhoittamisesta annetun lain (903/1995) väliaikaisesta muuttamisesta. Esitysluonnoksen mukaan ehdotetulla väliaikaisella muutoksella on tarkoitus mahdollistaa, että esitysluonnoksessa tarkemmin kuvatut Viron ja Ruotsin onnettomuustutkintaviranomaisten suunnittelemat, osin alihankkijoita hyödyntäen toteutettaviksi tulevat M/S Estonian hylyn ja sitä ympäröivän merenpohjan tutkintatoimet voidaan toteuttaa ilman, että se johtaa edellä mainitussa laissa säädettyihin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
Edellä mainittuun lakiin väliaikaisesti lisättäväksi ehdotettua uutta säännöstä pidetään esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluissa tarkkarajaisena ja sääntelykokonaisuutta perustuslain 8 §:ssä tarkoitetun rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta asianmukaisena. Apulaisoikeuskanslerin mukaan jatkovalmistelussa olisi tarkkarajaisuuden kannalta kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen, että esitysluonnoksen perustelut kuvaavat laajemmin viranomaisten tutkintatoimia kuin itse ehdotettu uusi säännös. Perusteluissa tulisi selkeästi kuvata ehdotettavan uuden 4 a §:n suhde voimassa olevassa laissa jo oleviin 1 ja 3 §:stä seuraaviin tutkintatoimien rajoituksiin.
Esitysluonnoksessa omaksuttu ratkaisumalli ei vaikuttaisi myöskään riittävästi estävän viranomaisen alihankkijan suomalaista henkilöstöä joutumasta mahdollisten rikosoikeudellisten seuraamusten kohteeksi. Olisi myös apulaisoikeuskanslerin mukaan syytä pohtia, olisiko perustellumpaa varautua vastaamaan muuhunkin kuin vain nyt ajankohtaiseen tutkintatarpeeseen.