Apulaisoikeuskansleri sai Aalto-yliopiston lisäämään suomen- ja ruotsinkielistä opetusta
Apulaisoikeuskanslerin laillisuusvalvontaratkaisut ovat saaneet Aalto-yliopiston lisäämään suomen- ja ruotsinkielistä opetusta. Sekä Aalto-yliopisto että opetus- ja kulttuuriministeriö ovat toimittaneet selvitykset kielellisten oikeuksien toteutumisesta yliopisto-opinnoissa apulaisoikeuskanslerille.
Aalto-yliopisto kertoo tarkistaneensa kielelliset linjauksensa ja opetus- ja tutkintokieliä koskevat linjauksensa niin, että niissä on huomioitu apulaisoikeuskanslerin tekemä kanteluratkaisu. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti toukokuussa 2023 ratkaisemassaan kanteluasiassa Aalto-yliopiston huomiota yliopistolain noudattamiseen. Englannin kielen käyttö yliopiston opetuksessa ei saa olla niin laajaa, että suomen kielen asema opetus- ja tutkintokielenä syrjäytyy. Aalto-yliopisto on ottanut linjauksissaan aiempaa yksityiskohtaisemmin huomioon kansallisten kielien suomen ja ruotsin käytön opetus- ja tutkintokielinä. Kaikilla koulutusvastuualueilla tullaan linjausten mukaan tarjoamaan mahdollisuus suorittaa tutkinto pääosin suomeksi, ja tekniikan ja taiteiden aloilla yhteisiin opintoihin kuuluvaa opetusta ja suoritusmahdollisuuksia järjestetään myös ruotsiksi. Yliopiston mukaan opetus- ja tutkintokieliä koskevien linjausten toimeenpano tapahtuu asteittain opetussuunnitelmakauden 2024-2026 aikana.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan Aalto-yliopiston ilmoitus ei anna aihetta tässä vaiheessa enempiin laillisuusvalvonnallisiin toimiin.
Aiheeseen liittyviä aiempia apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja:
Aalto-yliopiston kielelliset linjaukset (OKV/2967/10/2021, 5.5.2023, pdf)
Suomen kielen asema turvattava opetuksen ja tutkimuksen kielenä (OKV/1437/1/2018, 2.10.2019, pdf)