Hyppää sisältöön

Tietosuojavaltuutetun toimiston menettelytavat

Diaarinumero: OKV/123/70/2020
Antopäivä: 27.12.2021
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: muu oikeusministeriön hallinnonala
Toimenpide: muu toimenpide

Apulaisoikeuskansleri otti omana aloitteenaan tutkittavaksi tietosuojavaltuutetun toimiston menettelytavat asioiden käsittelyssä. Tietosuojavaltuutetun toimiston käsittelyajat ovat olleet pitkiä ja kirjaamo on ollut ruuhkautunut. Apulaisoikeuskansleri totesi, että laillisuusvalvonnassa on melko vakiintuneesti katsottu, että voimavaroihin ja työmäärään liittyvillä syillä ei voida hyväksyttävästi perustella poikkeamista siitä, mitä perusoikeutena turvattu oikeusturva asian käsittelyltä edellyttää. Rajallisten resurssien ei voida katsoa olevan riittävä tai hyväksyttävä selitys kohtuullisen käsittelyajan ylittämiselle. Apulaisoikeuskanslerin mukaan toimistossa tehdyt kehittämistoimet ja ruuhkanpurkutoimet vaikuttavat kuitenkin lupaavilta.

Tietosuojavaltuutetulla on Suomen ainoana kansallisena tietosuojalainsäädännön noudattamista valvovana viranomaisena keskeinen merkitys tietosuojaperusoikeuden toteutumisessa. Tietosuojavaltuutetun resurssien turvaaminen riittävinä on tietosuojaperusoikeuden turvaamiseksi siten olennaista. Apulaisoikeuskansleri pyysi oikeusministeriötä viimeistään 31.5.2022 vastaamaan, miten tietosuojavaltuutetun toimiston resurssit asioiden lainmukaisen käsittelyn varmistamiseksi aiotaan turvata.

Tietosuojavaltuutetun antamien palveluiden ja tehtävien asianmukainen järjestäminen perustuu apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan riittävien resurssien ohella niiden tehokkaaseen käyttöön ja toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tämän laillisuusvalvonnalliseksi seuraamiseksi hän pyysi tietosuojavaltuutetun toimistoa lähettämään sen toimintaa koskevat päivitetyt seurantatilastot sekä arviot kehittämistoimien etenemisestä viimeistään 30.9.2022.