Hyppää sisältöön

Rikoksen vanhentuminen syyteharkinnassa

Diaarinumero: OKV/1067/1/2014
Antopäivä: 29.9.2015
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: syyttäjä poliisi
Toimenpide: käsitys käsitys

Kihlakunnansyyttäjän syyteharkintaan oli tullut asia, jossa A ja B olivat epäiltynä viidessä vuodessa vanhentuvasta pahoinpitelystä ja C kahdessa vuodessa vanhentuvasta järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Viimeksi mainittu rikos vanhentui syyteharkinnan aikana.

Syyttäjä oli saanut esitutkintapöytäkirjan vasta noin 2 1/2 kuukautta ennen lievemmän rikoksen vanhentumista, koska esitutkinta oli kestänyt varsin kauan, 21 kuukautta.

Syyttäjän laiminlyöntiä arvioitaessa voitiin lieventävänä seikkana ottaa huomioon se hänen kertomansa seikka, että hänen tarkoituksenaan oli joka tapauksessa ollut tehdä syyttämättäjättämispäätös mainitusta kahdessa vuodessa vanhentuvasta rikoksesta ja keskittyä vakavampaan rikokseen eli viidessä vuodessa vanhentuvaan pahoinpitelyyn.

Tämän vuoksi ja eräillä muillakin asiassa ilmenevillä perusteilla syyttäjän laiminlyönnillä voitiin siten katsoa olevan suurempi merkitys periaatteelliselta kannalta kuin käytännön seurauksiltaan.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti kuitenkin syyttäjänviranomaisten huomion joutuisuuden merkitykseen syyteharkintaan liittyvissä virkatehtävissä.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti myös esitutkinnan suorittaneen poliisilaitoksen huomion eräisiin näkökohtiin liittyen esitutkinnan joutuisan suorittamisen merkitykseen.