Puhelimen käyttö katkaisuhoitoasemalla
Katkaisuhoitoaseman sääntöjen mukaan asiakkaiden omien kännyköiden hallussapito ja käyttö katkaisuhoidon aikana oli kielletty. Saadun selvityksen mukaan asiakkailla oli mainitusta säännöstä huolimatta mahdollisuus aseman asiakaspuhelinten lisäksi käyttää pyynnöstään myös omia puhelimiaan siitä huolimatta, että niitä säilytettiin aseman kansliassa lukollisessa kaapissa. Selvityksen mukaan oman puhelimen käyttöoikeudesta kerrottiin asiakkaille heidän tullessaan asemalle. Kantelija arvosteli sitä, ettei hänelle ollut kerrottu kyseisestä oikeudesta. Koska kantelija ei ollut yksityisyytensä suojaamisen vuoksi halunnut käyttää asiakaspuhelimia, hän katsoi sananvapauttaan rajoitetun.
Asiassa oli kysymys katkaisuhoitoaseman asiakkaan itsemääräämisoikeudesta, sananvapaudesta sekä yksityisyyden suojasta. Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi, että aseman käytäntö, jonka mukaan asiakkaat antavat puhelimensa säilytettäväksi lukolliseen kaappiin ei sinänsä ole ristiriidassa asiakkaiden oikeuksien kanssa edellyttäen, että puhelimen luovuttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja että asiakkailla siitä huolimatta on tosiasiallisesti mahdollisuus puhelimen käyttöön. Katkaisuhoitoaseman asiakaspuhelimen käyttö saattaa paljastaa päihdehuollon asiakkuuden tahoille, joille asiakas ei sitä halua ilmaista, minkä vuoksi yksityisyyden suojaaminen saattaa muodostaa ainakin joidenkin asiakkaiden kohdalla esteen asiakaspuhelimen käyttämiselle. Mikäli asiakkaalle ei kerrota, että hänellä on aseman säännöissä olevasta ehdottomasta kiellosta huolimatta mahdollisuus käyttää myös omaa puhelintaan, voi hänen oikeutensa tulla käytännössä rajoitetuiksi. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti aseman huomiota siihen, että aseman on asiakkaiden oikeuksien turvaamiseksi syytä varmistaa, että heille kerrotaan heidän oikeudestaan käyttää omaa puhelintaan. Lisäksi apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti huomiota siihen, että aseman säännöt oli syytä tarkistaa vastaamaan aseman käytäntöä epäselvyyksien ja väärinkäsitysten välttämiseksi. Samalla hän kiinnitti aseman huomiota siihen, että myös aseman säännöissä oleva seurustelusuhteita koskeva ehdoton kielto oli syytä tarkistaa vastaamaan aseman käytäntöä.