Kuntalaisaloitteen käsittelystä tiedottaminen
Diaarinumero:
OKV/1320/1/2013
Antopäivä: 24.4.2014
Ratkaisija:
apulaisoikeuskanslerin sijainen
Kohde:
kunnallishallinto
Toimenpide:
muu toimenpide
Kaupunginjohtajalle oli luovutettu kuntalaisaloite, jolla oli noin 700 allekirjoittajaa. Aloitteessa ei ollut osoitetietoja tai muita yhteystietoja. Tästä syystä aloitteen tekijälle ei voitu ilmoittaa kuntalaissa säädetyllä tavalla aloitteen johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Apulaisoikeuskanslerin sijainen kuitenkin katsoi, että kunnan yleisen tiedotusvelvollisuuden kannalta olisi ollut asianmukaista, että kaupunki olisi tiedottanut näin monen kuntalaisen allekirjoittaman kuntalaisaloitteen vireillä olosta ja käsittelystä esimerkiksi paikallislehdistössä tai kaupungin verkkosivuilla.