Hyppää sisältöön

Toimeentulotukiasioiden käsittely

Diaarinumero: OKV/836/1/2014
Antopäivä: 22.9.2015
Ratkaisija: apulaisoikeuskansleri
Kohde: sosiaalihuolto ja -vakuutus
Toimenpide: huomautus

Kantelija oli hakenut toimeentulotukea kaupungin sosiaalitoimelta. Etuuskäsittelijä oli liittänyt kantelijan toimeentulotukipäätökseen toista asiakasta koskevan toimeentulotukilaskelman.  Kantelijan mukaan tapaus ei ole yksittäinen vaan hänen tietojaan oli lähetetty aiemmin vastaavalla tavalla toiselle asiakkaalle.

Asia selvisi kantelijan tekemän oikaisuvaatimuksen kautta. Etuuskäsittelijä arveli epähuomiossa liittäneensä toisen asiakkaan toimeentulotukilaskelman kantelijan päätökseen. Käytännössä tämä oli voinut tapahtua esimerkiksi siten, että kantelijan hakemusasiaa oli aloitettu käsittelemään kiireellisesti kesken toisen hakemusasian käsittelyä, ja tulostimeen jäänyt toisen asiakkaan laskelma oli joutunut kantelijan tulostettujen asiakirjojen sekaan.

Kiireestä johtuvaa huolimattomuutta ei voi pitää hyväksyttävänä syynä tapahtuneille virheille. Toimeentulotukityö on järjestettävä siten, että työssä on mahdollista noudattaa riittävää huolellisuutta ja salassa pidettäviä asiakirjoja ei joudu sivullisten nähtäväksi.

Toimeentulotukea koskevat tiedot ovat julkisuuslain mukaan ehdottomasti salassa pidettäviä. Koska hankituista selvityksistä ilmeni, että kantelijan mainitsemat tapaukset eivät ole olleet ainoita tapauksia, joissa ehdottomasti salassa pidettäviä tietoja on päätynyt sivullisten nähtäväksi, apulaisoikeuskansleri antoi kaupungin Toimeentulon yksikölle valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 6 §:n mukaisen huomautuksen vastaisen varalle lainvastaisesta menettelystä.