Rikostiedustelu

Diaarinumero: OKV/461/21/2026
Antopäivä: 9.4.2026
Ratkaisija: oikeuskansleri
Kohde: valtioneuvosto tai ministeriö
Toimenpide: lausunto

Oikeuskansleri antoi lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta koskien rikostiedustelua. Ehdotuksessa on kyse merkittävästä periaatteellisesta muutoksesta, sillä poliisilla ei ole nykyisin käytössä salaisia tiedonhankintatoimivaltuuksia uhkaperustaiseen rikostiedusteluun.

Oikeuskanslerin mukaan ehdotettavat säännökset ovat monilta osin varsin avoimia. Kokonaisuudessaan niistä muodostuu tulkinnanvarainen kokonaisuus, jonka soveltamistilanteita on vaikea ennakoida. Sääntelyn täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden puutteet ovat merkityksellisiä myös oikeusturvajärjestelyille ja valvonnalle. Mitä tulkinnanvaraisempia laissa säädetyt toimenpidekriteerit ovat, sitä vaikeampaa on ennakollisesti tai jälkikäteenkään valvoa niiden soveltamista.

Lisäksi oikeuskansleri totesi muun ohella, että rikostiedustelutoimivaltuuksille edellytetään vakuuttavampia perusteluja. Perusteluissa tulee selkeästi käydä läpi, miksi ehdotettavat toimivaltuudet ovat välttämättömiä.