Puutteellinen valitusosoitus sähköisen asioinnin osalta
Kantelija arvosteli maa- ja metsätalousministeriön tulvariskien hallintasuunnitelmien hyväksymisestä vuosille 2016 - 2021 tehdyn päätöksen liitteenä olleen valitusosoituksen sisältöä. Valitusosoituksessa ei ilmoitettu mahdollisuudesta toimittaa valitusta perille sähköisesti.
Tulvariskien hallinnasta annetun lain 22 §:n mukaan tulvariskien hallintasuunnitelman hyväksymistä koskevaan maa- ja metsätalousministeriön päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallintolainkäyttölain 14 §:n mukaan valituskelpoiseen päätökseen on liitettävä valitusosoitus, jossa on ilmoitettava muun muassa valituksen perille toimittamisesta. Sähköisestä asioinnista annetun lain 7 §:n mukaan jos valitus voidaan tehdä viranomaiselle myös sähköisesti, tällainen yhteystieto on ilmoitettava valitusosoituksessa.
Oikeuskansleri totesi, että kyseisen päätöksen liitteenä ollut valitusosoitus on ollut osittain virheellinen, koska siinä ei ole ollut edellä mainittujen lakien mukaista mainintaa siitä, että valitus voidaan toimittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle myös sähköisesti, eikä siihen ole sisältynyt korkeimman hallinto-oikeuden sähköisessä asioinnissa käytettävää yhteystietoa. Oikeuskansleri korosti, että pelkän sähköpostiosoitteen mainitsemista ei ole pidettävä riittävänä, jos samalla valitusosoituksessa ei tuoda esiin, että valitus voidaan toimittaa perille sähköisesti. Valitusosoituksesta tulee ilmetä kaikki ne menettelytavat, joita käyttäen valitus voidaan toimittaa perille, mikä osaltaan tukee perustuslaissa mainittuja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon edellytyksiä.
Koska tapauksessa maa- ja metsätalousministeriön päätöksestä oli valitettu eikä valitusosoituksen virheellisyys siten näyttänyt johtaneen oikeudenmenetyksiin, oikeuskansleri katsoi riittäväksi kiinnittää maa- ja metsätalousministeriön huomiota hallintolainkäyttölain ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain valitusosoituksen perille toimittamista ja yhteystietoja koskevien säännösten noudattamiseen.