Poliisin menettely tietopyynnön käsittelyssä
Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Helsingin poliisilaitoksen rikoskomisarion huomiota huolellisuuteen ja julkisuuslain säännösten noudattamiseen tietopyyntöjen käsittelyssä sekä saattoi tämän tietoon päätöksessään esitutkintaa koskevien tietojen julkisuuden yksittäistapauksellisen arvioinnin tarpeesta esittämänsä näkemyksen.
Kantelija ei ollut saanut poliisilaitokselta vastausta tietopyyntöönsä. Kantelijan uusittua tietopyynnön sitä ei ollut käsitelty julkisuuslain edellyttämin tavoin, kun pyydettyjen tietojen antamisesta kieltäydyttäessä ei kantelijalta muun ohella ollut tiedusteltu, halusiko hän asiasta viranomaisen valituskelpoisen päätöksen.
Apulaisoikeuskanslerin sijainen totesi lisäksi päätöksessään, että viranomainen on pyydetyn tiedon antamisesta päättäessään velvollinen huolehtimaan siitä, ettei tietojen saamista julkisuuslain tarkoitus ja siinä säädetty julkisuusperiaate huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista. Vireillä olevaa esitutkintaa koskevat tiedot eivät ole poikkeuksetta salassa pidettäviä, vaan niiden julkisuus tulee arvioida tapauskohtaisesti.