Poliisin menettely esitutkinnassa

Diaarinumero: OKV/888/10/2025
Antopäivä: 10.11.2025
Ratkaisija: apulaisoikeuskanslerin sijainen
Kohde: poliisi
Toimenpide: käsitys

Apulaisoikeuskanslerin sijainen kiinnitti Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisarion huomiota asian riittävään selvittämiseen ennen esitutkinnan päättämistä sillä perusteella, että tutkinnassa on selvinnyt, ettei rikosta ole tehty. Lisäksi hän saattoi rikoskomisarion tietoon näkemyksensä tämän asiassa tekemän esitutkintapäätöksen perustelujen puutteellisuudesta. 

Poliisille tehdyn tutkintapyynnön mukaan kantelijalle ei ollut maksettu palkkaa hänen kaksi kuukautta kestäneestä työskentelystään. Esitutkinnassa rikoksesta epäilty oli ilmoittanut, ettei kantelijaa missään vaiheessa palkattu töihin. Rikoskomisario oli päättänyt esitutkinnan siirtämättä asiaa syyttäjän harkittavaksi, koska hänen arvionsa mukaan esitutkinnassa oli selvinnyt, ettei rikosta ollut tehty.

Apulaisoikeuskanslerin sijaisen arvion mukaan esitutkinnassa suoritetut tutkintatoimenpiteet olivat olleet riittämättömät. Asian rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta olennaisten seikkojen selvittäminen olisi edellyttänyt kantelijan kuulemista ja tämän väitteitä tukevan näytön vastaanottamista. Lisäksi esitutkintapäätöksen perustelut olivat puutteelliset, kun niissä ei otettu kantaa kantelijan esittämään tapahtumainkulkuun.