Kelan vaatimat selvitykset lääkkeiden tarpeellisuudesta
Apulaisoikeuskansleri saattoi Kelan tietoon käsityksensä, jonka mukaan toimeentulotukilain mukaan ei ole mahdollista tehdä kielteistä päätöstä ennakolta ajalle, jolle toimeentulotukea ei ole edes haettu.
Kanteluun oheistetussa Kelan toiselle asiakkaalle lähettämässä Kelan selvityspyynnössä oli todettu, että ”jatkossa naltreksoni-valmisteelle ei mahdollisesti myönnetä perustoimeentulotukea”. Tällainen sanonta oli apulaisoikeuskanslerin käsityksen mukaan mahdollista tulkita siten, että Kela olisi ennakolta hylännyt kyseisen henkilön mahdolliset tulevat perustoimeentulotukihakemukset tältä osin. Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotuki määrätään kuukaudelta, ja tuki voidaan tarpeen mukaan myöntää ja maksaa kuukautta lyhemmältä tai pidemmältä ajalta.
Apulaisoikeuskanslerin mukaan harkitessa toimeentulotuen ja maksusitoumuksen myöntämistä lääkkeeseen Kelalla on harkinta- ja toimivaltansa rajoissa oikeus pyytää asiakkaalta lisäselvitystä lääkkeen tarpeellisuudesta silloin, kun Kela yksittäistapauksessa arvioi lääkemääräyksen mukaisen lääkityksen yleisen hoitokäytännön mukaisuutta sekä lääkemääräyksen perusteltavuutta asiakkaan sairauden hoidossa. Apulaisoikeuskanslerilla ei ollut käytettävissään olleiden tietojen perusteella perusteita todeta Kelan menetelleen kantelijan tapauksessa lainvastaisesti tai muutoinkaan virheellisesti.